TEKSTI Pete Suhonen
Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) erikoistutkija Seppo Knuuttila heitettiin kahdeksan vuotta sitten putkaan näytteenottomatkallaan Venäjällä. Vain hieman aiemmin hän oli paljastanut Lugajoelta, läheltä Venäjän ja Viron rajaa, sikäläisen lannoitetehtaan fosforivuodon, yhden Suomenlahden pahimmista kuormittajista. Knuuttilan löydös ja pidätysselkkaus johtivat pienoiseen noottikriisiin Suomen ja Venäjän välillä, mutta oikeus ja meriluonto voittivat. Lannoitetehdas pani päästönsä sittemmin kuriin ja sen vuotuinen fosforikuorma putosi 2 000 tonnista sadasosaan. Eikä Knuuttilakaan joutunut lopulta viettämään putkassa kuulusteltavana kuin yhden yön. Toissa vuonna Suomen luonnonsuojeluliitto palkitsi hänet rohkeasta toiminnastaan Itämeren hyväksi.
Nyt, elokuun alussa, Knuuttila on etätöissä kesäpaikallaan Haminassa. Kuten kotona Lauttasaaressa, myös siellä meri on koko ajan läsnä – ja miltei vuosi vuodelta lämpimämpänä. Sadassa vuodessa Itämeren lämpötila on noussut kolme astetta, ja pelkästään 90-luvun alusta kaksi astetta.
Ihminen on tuonut Itämereen joukon kutsumattomia vieraita, ja meren lämpeneminen voi auttaa niiden menestymistä. Yksi sellainen on mustatäplätokko, joka havaittiin Helsingissä ensimmäisen kerran vuonna 2009. Nykyään se on jo Lauttasaaren ratavesissä merilintujen yleisin saalis ja se voi syrjäyttää lähes kokonaan lajistoomme kuuluneen mustatokon. Mutta jotain hyvääkin: huhujen mukaan mustatäplätokko olisi erinomainen ruokakala, joskaan innokas kalamies Knuuttilakaan ei ole vielä huhua todeksi maistanut.
Miltä Suomenlahden ja Lauttasaaren meriveden tilanne näyttää kesällä 2020?
“Viime vuosikymmenen katsannossa keskimääräiseltä. Pahaa sinileväkesää emme näytä joutuvan kokemaan. Esimerkiksi Lauttasaaressa uimavesi on ollut verraten kirkasta ja levätöntä, varsinkin eteläpuolella. Tosin viikonloppuna SYKE sai Rajavartion lentäjiltä raportin, jonka mukaan läntisellä Suomenlahdella on paljon levää pinnassa, mutta ainakaan toistaiseksi avomeren kukinnat eivät ole ajautuneet rannikolle. Lauttasaaren pohjoispuolella, Seurasaarenselällä sinilevää on esiintynyt pintavedessä aika ajoin.”
Toissa kesänä sinilevätilanne puhutti paljon. Porvoon ja Helsingin välisellä avomerialueella vesi jopa haiskahti heinäkuun lopulla venematkan aikana.
“2018 oli vuosikymmenen pahin sinileväkesä. Sen taustalla oli Pohjanmereltä joulukuussa 2014 saapunut suuri ja kaivattu suolapulssi, joka toisaalta työnsi Itämeren pääaltaan syvänteiden vanhan hapettoman veden mukana fosforia Suomenlahdelle syksyllä 2016. ravinteita pohjasta ja työnsi ne Suomenlahdelle. Koska kesä 2017 jäi viileäksi, ravinteet synnyttivät kukintoja vasta kuumana kesänä 2018.”
Onko Helsingin rannikkovesien tilanne nyt huonompi vai parempi kuin vaikkapa 1970-luvulla?
“Rantavedet ovat nyt paremmassa kunnossa. Osin 90-luvun alkupuolelle asti jätevesiä ohjattiin nykyistä heikommin puhdistettuina suoraan sisälahtiin. Kuvaavaa on, että 60-luvun lopulla presidentti Kekkoselle rakennettiin uima-allas maalle Tamminiemeen, koska uiminen Seurasaarenselällä olisi ollut bakteerien takia terveydelle vaarallista. Vaikka vesi on nyt puhtaampaa, lahtien pohjassa on vanhojen syntien seurauksena sedimenttejä, jotka aiheuttavat leväkukintoja. Esimerkiksi Vattuniemenrannassa Lauttasaaressa toimi jätevedenpuhdistamo vuoteen 1994 asti. Ulappa-alueilla tilanne taas on nyt huonompi kuin menneinä vuosikymmeninä. Vaikka jätevesien ravinnekuorma on alentunut, Itämeren pohjan happikato on laajentunut ja näiltä pohjilta vapautuu suuria määriä sinileväkukintoja ruokkivaa fosforia.”
Suomen ympäristökeskuksen vuosien 2012-2017 aineisto jakaa Lauttasaaren vedet kahtia. Lapinlahden sillan pohjoispuolella ja Seurasaaren selällä veden laatu on välttävä, mutta sillan eteläpuolella, kuten muuallakin Lauttasaaren ympäristössä tyydyttävä. Onko näin edelleen?
“Suurin piirtein näin, joskin avomereltä tultaessa veden väri muuttuu sameammaksi nykyään jo HSK:n pursiseuran tasalla. Yksi syy on laivaliikenne, toinen se, että viime vuosina Länsisatamassa on ruopattu ja räjäytetty paljon merenpohjaa. Toiminta on sekoittanut sedimenttejä ja samentanut vettä. Tänä kesänä samean veden raja on kiivennyt etelään Humauksen tasalle. Ero on hyvin selvä Ryssänkärjen kirkkaaseen veteen.”
Minkälaisia muita merkkejä kuin veden kirkkautta ja sinileviä kannattaa meren tilasta kiinnostuneen lauttasaarelaisen seurata?
“Rakkohaurun (=rakkolevä) esiintyminen on aina suotuisa merkki. Lauttasaaren etelärannoilla on ajautunut paikoin komeita rakkohauruvalleja. Ne kertovat varsin hyvästä vesien tilasta. Vaikka myrkyllinen sinilevä saa paljon huomiota, kannattaa muistaa, että sinilevää on esiintynyt Itämerellä aina, satojen vuosien ajan. Ennen voimakkaan väestökasvun aikaakin Itämerellä on esiintynyt myös jonkin verran hapettomuutta meren ominaispiirteistä johtuen.”
Aika ajoin sosiaalisessa mediassa päivitellään suurten laivojen aiheuttamaa kuormitusta Itämerelle. Laivaliikenteen vaikutus taitaa kuitenkin olla aika vähäinen.
“Kun laivayhtiö Tallink vuonna 2005 jäi kiinni sinänsä laillisesta jätevesien pumpaamisesta Suomenlahteen, laskin, että Itämeren koko laivaliikenteen fosforipäästöt olivat alle prosentin Itämeren kokonaiskuormituksesta. Uudet risteilylaivathan eivät enää saa päästää jätevesiään mereen, ja vanhojen laivojen päästökielto astuu voimaan ensi kesänä. Vaikka laivaliikenteen kuormitusosuus on verraten pieni, toki päästökielto on merkityksellinen. On ollut nurinkurista, että pieniltä huviveneiltä edellytetään septitankkien tyhjennystä sataman säiliöihin, mutta laivat ovat voineet päästää jätelastinsa merelle, kunhan ne ovat 12 meripeninkulman päässä rannikosta. Laivaliikenteen toinen ympäristölle haitallinen seuraus näkyy Suomenlahden taivaalla pakokaasupilvenä. Korona-ajan vähäisen liikenteen seurauksena Suomenlahden yltä pakokaasupilvi poistui. Sen seurauksena iltahorisontti kirkastui huhti-toukokuuksi.”
Suomen ympäristökeskuksen sivuilla lukee: “Hyvä elinympäristö on myös ekologisesti kestävä. Kaavoitus ja muu maankäytön suunnittelu luovat edellytyksiä hyvälle elinympäristölle ja sen kehittämiselle. Kaavoituksen keskeisenä tehtävänä on sovittaa yhteen eri näkökulmia ja tavoitteita.“ Kuinka Helsinki mielestäsi onnistuu tässä tehtävässä Koivusaaressa, jonka ympäristössä suunnitellaan tehtäväksi ruoppauksia yli 20 hehtaarin alalla.
“Ei kummoisestikaan. Koivusaaren rakentamisen aikana merivesi samentuu ja veden laatu heikkenee kaikkialla saaren ympäristössä. Erityinen ja suuri menetys on Pohjoisen Koivusaaren ympäristön matala vesialue, jossa on rikas kalakanta ja runsas linnusto. Menetämme monien kalalajien, kuten kuhan ja hauen kutu- ja kasvualueet, sekä erittäin uhanalaisten tukkasotkien ruokailualueet, ja silmälläpidettävän silkkiuikun pesimäalueen. Alueen monimuotoisuuden menettäminen harmittaa minua henkilökohtaisesti.”
Lauttasaari-barometrin mukaan noin yhdeksän lauttasaarelaista kymmenestä vastustaa meren täyttämistä asuinrakentamisen tarpeisiin. Mitä muuta meren tilasta huolestuneen lauttasaarelaisen kannattaisi tehdä kuin vastustaa Koivusaaren asemakaavaehdotusta?
“Meren tila on summa meidän kaikkien päästöistä. Yleinen ja väärä vastaus on, ettei yksilö voi tehdä mitään. Hieno Itämeri-teko on pienentää omaa ravinnejalanjälkeä, joka koostuu ennen kaikkea ruokavaliosta. Lihan ja maitotuotteiden tuotanto vaatii paljon peltoalaa ja synnyttää siten myös paljon ravinnekuormitusta , toisin kuin kasvikset ja kala. Ravinnejalanjälki pienenee, kun siirtyy liha- ja maitotuotepitoisesta ruokavaliosta, vaikka vain osaksi, kasviksiin ja villikalaan, kuten silakkaan, kuhaan, ahveneen tai heikosti arvostettuihin, mutta maukkaisiin särkikaloihin. ”
Kuka Seppo Knuuttila?
Erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksesta. Laskee Itämeren kuormitusarviota ja seuraa rannikkovesien tilaa. Tekee lähialueyhteistyötä etenkin Pietarin alueen kuormituksen ja -tulosten laadun kehittämisessä. Tutkinut myös Suomenlahden lintukuolemia.