Kaupunki kertoo, miksi uimalaituri maksaa 300 000 euroa

Varsinaiset OmaStadi-kustannusarviot tehdään vasta nyt, kun äänestyksen tulokset ovat selvillä.

Lauttasaaren etelärannalla uimalaiturit kohtaavat kovia kelejä. (Kuva: Jarmo Ruhanen)

TEKSTI Pete Suhonen

Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-äänestyksessä meni läpi yksi neljästä kehitysehdotuksesta Lauttasaareen. Kaupunki perustaa säänkestävän laiturin Vattuniemeen. Koko Helsingin eteläisellä alueella toteutukseen menee kaikkiaan seitsemän äänestyksen 44 ehdotuksesta. Laiturin toteutusaikataulu ei ole vielä tiedossa, mutta raha laituriin on nyt korvamerkitty.

Lauttasaarelaisittain uutinen on iloinen ja osoitus asukkaiden vahvasta vaikuttamisenhalusta, joka purkautui äänestyksessä. Samalla kuitenkin hämmennystä on herättänyt OmaStadi-hankkeiden budjetointi.

Vattuniemen uimalaituri maksaa kaupungin äänestysaikaisen kustannusarvion mukaan 300 000 euroa. Koska koko eteläisen Helsingin kehityshankkeiden budjetti on 653 000 euroa, uimalaituri lohkaisee siitä peräti 46 prosenttia. Kahden lauttasaarelaisen leikkipaikan face-liftin kaupunki hinnoitteli myös kalliilta vaikuttavaan 315 000 euroon. Kustannusarviot ovat merkityksellisiä, koska OmaStadin kokonaisbudjetti jaettiin äänestyksen mukaisessa suosituimmuusjärjestyksessä niin monelle ehdotukselle kuin rahaa riitti.

Kehittämispäällikkö Kirsi Verkka Helsingin kaupunginkansliasta, miksi kahden lauttasaarelaisen leikkipuiston face-lift olisi maksanut 315 000 euroa?

“Nämä kustannusarviot perustuvat toimialojen tietoon tämän tyyppisten projektien aikaisemmista toteutuksista. Kustannuksiin pitää sisällyttää välineistön lisäksi muun muassa maanmuokkaus, tarpeellisten kulkuväylien rakentaminen ja suunnittelu. Facelift-kustannusarvio sisältää Katajaharjuntien leikkipaikan 120 000 euroa, Lahnalahdenpuiston katukoriksen 35 000 euroa ja leikkipaikan 175 000 euroa. Tarkemmat kustannuslaskelmat tehdään nyt, kun toteutettavaksi äänestetyt suunnitelmat ovat selvillä.”

Ulkoilupalvelupäällikkö Stefan Fröberg, miksi Vattuniemen uimalaituri maksaa 300 000 euroa?

“Koska kyse on kaupungin uimalaiturista, lähimmäksi laituria päättyvää ajoneuvoreittiä on hälytysajoneuvoa varten levennettävä. Tähän on varattu 50 000 euroa. Uimarin esteettömän kulkureitin perustaminen varsinaiselle laiturille vie yli 50 000 euroa. Suurelle, avomerisään kestävälle betoniponttonilaiturille järeine ankkurointeineen on varattu loppuosa, vajaa 200 000 euroa.”