Lauttasaari-Seura

Lauttasaarentien alkupää muuttuu – työt alkavat ensi vuonna

Meripuistotien ja Lauttasaaren sillan välinen katualue muuttuu. Työt alkavat ensi vuonna. Luonnos katusuunnitelmasta on nyt nähtävänä.

Kuva Lauttasaarentien katusuunnitelmaluonnoksesta. Se on nähtävillä esimerkiksi saaren kirjastossa.

TEKSTI: Pete Suhonen

Kaupunki tähtää Lauttasaarentien alkupään katusuunnitelmassaan jalankulun ja pyöräilyn parantamiseen. Vasta valmistuneessa suunnitelmaluonnoksessa merkittävin liikenteellinen muutos on yhden ajokaistan poistaminen keskustan suuntaan välillä Meripuistotie Lauttasaarensilta.

Yksisuuntaisiksi muuttuville pyöräteille on suunnitelmassa varattu 2,5 metrin leveys Lauttasaarentien molemmin puolin. Bussipysäkit Lauttasaarentien molemmin puolin säilyisivät nykyisillä paikoillaan.

Uusia pysäköintipaikkoja autoille on varattu Lauttasaarentieltä heti Meripuistotien risteyksen jälkeen sekä Lauttasaarentie 1:n ja Lauttasaarentie 3:n edestä lännen suuntaan.

Ajoratojen välistä läheltä Pohjoiskaaren risteystä poistetaan nykyiset puut. Lauttasaarentien molemmille puolille sen sijaan istutetaan Pohjoiskaaren risteykseen yltävä lehtipuurivi, yhteensä 21 puuta. Lisäksi Pohjoiskaaren ja sillan väliselle katuosuudelle istutetaan viisi puuta.

Suunnitelman mukainen rakentaminen on tarkoitus aloittaa ensi vuonna.

Lauttasaari-Seura: Lisäkaista tarvitaan

Lauttasaari-Seuran kaavoitus-, ympäristö- ja liikennetyöryhmä näkee suunnitelmaluonnoksessa joitakin heikkouksia. Työryhmän mukaan välille Meripuistotie Lauttasaaren silta tarvitaan lisäajokaista, jotta liikenne sujuu joustavasti valohjatun Meripuistotien risteyksen läpi, eikä jonoudu. Toisaalta pidetään tärkeänä, että Lauttasaarentielle osoitetaan luonnoksen mukaisesti lisää pysäköintipaikkoja, jotta asiointi alueen liikkeissä helpottuu. Työryhmä toivookin, että Meripuistotien ja Lauttasaarentien risteykseen suunnitellut uudet lyhytaikaiset pysäköintipaikat voidaan sijoittaa muualle suunnittelualueella.

Pyöräteiden mitoitusta pidetään suunnittelualueella kautta linjan liian suurena, ja erityisesti juuri Meripuistotien ja Lauttasaarentien risteysalueella. Lisäksi Meripuistotieltä länteen Lauttasaarentielle kääntyvän pyöräilyliikenteen valo-ohjaus tulisi saada painonappitoimiseksi, jotta se ei pysäytä koko muuta liikennettä. On oletettavaa, että pyöräliikenne Meripuistotieltä länteen jää hyvin vähäiseksi.

Ryhmän mukaan pyöräilijöiden ajonopeus Lauttasaarentien alamäissä, myös suunnittelualueella, on usein liian suuri ja sitä tulisi pyrkiä rajoittamaan.

Katusuunnitelmaluonnos perustuu Lauttasaaren sillan kolmikaistaisuuteen. Työryhmä esittää huolensa siitä, että hälytysajoneuvot eivät pääse saarelle säädetyssä ajassa, kuten Etelä-Suomen aluehallintovirasto on  huomauttanut. Koska sillalla on vain yksi kaista keskustan suuntaan, sairasajoneuvot eivät myöskään pääse kyllin nopeasti pois saarelta. Tämä on ongelma erityisesti sairaskuljetuksissa.

Palaute 4. kesäkuuta mennessä

Lauttasaarentien suunnitelmaluonnokseen voi tutustua 4.6. asti Lauttasaaren kirjastossa, Pajalahdentie 10 A ja Sörnäistenkadun asiakaspalvelupisteessä ma–to klo 9–16, pe klo 10–15 (Sörnäistenkatu 1), sekä verkkosivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat (kohdassa Katu- ja puistosuunnitelmat).

Lisätietoja antaa Kati Kiyancicek, Helsingin kaupunki, Maankäyttö ja kaupunkirakenne. Puh. 09 310 64734, kati.kiyancicek@hel.fi. Palautetta luonnoksesta voi antaa samaan osoitteeseen.