Mestariluokan töllöttäjät

Lauttasaarelaiset Henkka, Eero, Veikko ja Åke saivat toistamiseen Kultaisen Venlan Sohvaperunat-ohjelmasta. Senioritalon asukit ovat mukana jo viidennellä kaudella.

Åke Hällforsilla, Veikko Porolalla, Eero Niemellä ja Henrik Wileniuksella on sanansa sanottavana tv-ohjelmasta jos toisestakin. Sohvaperunat sai äsken toisen kultaisen Venlan.

TEKSTI ja KUVA Katja Pesonen

Sohvaperunat on saanut kansalaiset koukkuun. Viides tuotantokausi alkaa 2. helmikuuta ja sarja sai vastikään Kultaisen Venlan jo toistamiseen. Sohvaperunat on siis tv-ohjelma, jossa näytetään ihmisiä ympäri Suomen katsomassa televisiota ja juttelemassa näkemästään. Siis ihmiset katsovat telkkarista ihmisiä katsomassa telkkaria.

Mikä siinä oikein kiinnostaa?

”En minä tiedä. Kun aluksi kuulin tästä, en olisi katsonut edes väkisin sellaista ohjelmaa, mutta kun itse olin ollut siinä yhden kauden niin se jotenkin sitten iskostui kalloon. Mehän emme tiedä etukäteen, mitä ohjelmia meille näytetään, niin on itsekin kiva nähdä muiden ensireaktioita kaikenlaisiin ohjelmiin”, sanoo Henrik ”Henkka” Wilenius.

Hän kävi pokkaamassa Venlan Suomen kansallisoopperassa 12. tammikuuta Sohvaperunoiden puolesta. Heitä on nimittäin Lauttasaaressa neljä: Henkan lisäksi Veikko ”Veka” Porola, Eero ”Eero” Niemi ja Åke Hällfors. He asuvat Lauttasaaren senioritalossa ja kuuluvat ukkokerho Ukkikseen. Siitä kaikki alun perin lähtikin.

Yleltä soitettiin Lauttasaaren senioritalon toiminnanjohtaja Tarja Piiroselle ja kysyttiin löytyisikö tällaiseen ohjelmaan kiinnostuneita osallistujia. Piirosen tiedustellessa asiaa Ukkiskerholta he suostuivat siinä paikassa. Ensimmäinen tuotantokausi tulo ulos vuonna 2013. Siitä lähtien ukkikset ovat olleet sarjan tähtiä, ja sukeltaneet katsojien sydämiin sympaattisella pappahuumorillaan ja letkeillä letkautuksillaan.

 

Kaksi ukkisten jäsentä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Paavo Kärnä kuoli keväällä, Jussi Niinimäki viime vuonna. Tauno Kare taas oli mukana vain vähän aikaa ja jättäytyi pois.

”Veikko taas oli vuoden paussilla. Hän laski, että oli saanut teeveestä kaiken, mutta sitten siitä tuli julkisuuden hullu ja se tuli takaisin”, Eero virnistää.

”Sovitaan näin”, Veikko nauraa.

Ukkisten suosio on yllättänyt itse ukkikset. Ihmiset pyytävät nimikirjoituksia kadulla ja kaupassa, ja he saavat fanipostia.

”Hiljattainkin tuli fanipostia 12-vuotiaalta tytöltä Nokialta. Eräs parikymppinen mies sanoi viestissään, että haluaa olla vanhana aivan samanlainen kuin me”, Veikko kertoo.

Suurin osa palautteesta tulee nyt Facebookin kautta. Veikko on seurannut siellä Sohvaperunakeskustelua alusta lähtien, Henkalle tytär avasi Facebook-tilin sitä varten vastikään.

”Kun katsoimme Armanin jaksoa, jossa hän oli kaksi vuorokautta Riihimäen vankilassa niin kommentoin, että kyllä se Arman on hyväkroppainen kaveri. Arman oli laittanut Facebookiin, että kiitos Henkka”, Henkka iloitsee.

”Luultavasti meistä pidetään siksi, koska me olemme kaikista asiallisimpia. Emme kiroile tai puhu muutenkaan hävyttömyyksiä ja osaamme käyttäytyä. Me ollaan tasaisen rauhallisia emmekä mitään hötkyilijöitä”, Eero miettii.

”Ja kyllähän meihin samastutaankin kuulemma”, Veikko lisää.

Heitä filmataan kerran viikossa kolme tuntia kerrallaan. Pienehköön tv-huoneeseen on mahdutettava kamerat, valot ja ihmiset.

”Kaikki eivät mahdu tänne, joten kuvaaja, äänimies ja tuottaja istuvat sen aikaa tuossa vessassa”, Eero kertoo.

”Meidän välit näiden ihmisten kanssa ovat niin hyvät kuin olla ja voi.”

Kun viides tuotantokausi ensi viikon perjantaina alkaa, ukkisten tunnelma on katossa ja rinta intoa täynnä, kuten ennenkin.

”Kun eka Venla voitettiin, niin oltiin sitä mieltä, että tämähän on kivaa, mutta toinen Venla oli vielä suurempi yllätys. Me ollaan oltu tässä niin kauan, koska me tykätään toisistamme ja meillä on helkkarin hyvä henki”, Eero sanoo.

 

Ukkiset suosittelevat

  1. Luonto-ohjelmat

”Erityisesti Avaraluonto ja Eränkävijät.”

  1. Stadi vs. Lande

”Jotta ihmiset tulisivat lähemmäs toisiaan ja oppisivat olemaan tuomitsematta.”

  1. Ellan matkassa

”Mielenkiintoinen ohjelma ja Ella Kanninen on muutenkin hieno toimittaja.”