Tästä Lauttasaaren kasvu koostuu. Ota talteen!

Lauttasaaren väestönkasvusta on epätietoisuutta asukkaiden keskuudessa ja jopa Helsingin kaupungin organisaatiossa. Julkaisemme laskelman saaren kasvusta.

Rakentamisalueet yleiskaavakartalla. Sijainnit ovat vain suuntaa antavia.

Taulukon laskelma perustuu rakentamisen tuomaan kasvuun siten, että 40 uutta kerrosneliömetriä tuottaa yhden uuden asukkaan.

 

TEKSTI Pete Suhonen

Lauttasaaressa asui vuoden alussa Helsingin tietokeskuksen mukaan 24 197 ihmistä. Lauttasaaren kaupunginosan tuleva kasvu koostuu Vattuniemen toukokuussa hyväksyttyjen suunnitteluperiaatteiden lisäyksestä, Koivusaaren lainvoimaisen osayleiskaavan lisäyksestä sekä Helsingin yleiskaavan mahdollistamasta lisäyksestä. Yleiskaava ulottuu vuoteen 2050 asti, Koivusaaren on arvioitu valmistuvan 2030-luvulla, Vattuniemen tiivistäminen on jo käynnissä.

Suurin epävarmuus lisärakentamisen sijoittumiselle liittyy yleiskaavaan kytketyn Länsiväylän bulevardisointiin.

“Vaikka Länsibulevardi ei saisi lainvoimaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa, jossa sitä nyt käsitellään, kaupunki voi yleiskaavan perusteella halutessaan tiivistää saarta siten, että bulevardin varrelle suunniteltu asukasmäärä sijoittuu Lauttasaaren muihin osiin. Yleiskaavassa määriteltyä täsmällistä rakentamistehokkuuden ylärajaa ei

välttämättä tonteilla ole”, toteaa Lauttasaari-Seuran kaavatyöryhmän puheenjohtaja, arkkitehti Jukka Tulkki. Hänen mukaansa yleiskaava antaa mahdollisuuden suurempaankin kasvuun Lauttasaaressa kuin alla olevan laskelman maksimimäärä.

Jos Lauttasaaren sillan peruskorjausväli säilyy entisellään, silta remontoidaan seuraavan kerran vuonna 2069,vasta 19 vuotta yleiskaavanpäättymisen jälkeen.

Taulukossa esitetyt rakentamisen aloitusaikataulut perustuvat Vattuniemen tiivistämisen osalta kaupunkiympäristötoimialan arkkitehti Paula Kinnusen lausuntoon (Lauttasaari-lehti 17.5.2018) ja Koivusaaren asuttamisen osalta kaupungin juuri julkaisemaan Helsingin ja Helsingin seudun väestöennusteeseen (Pekka Vuori, Marjo Kaasila).

 

Kaupungin väestöennusteessa saarelle suuria puutteita

Kaupunginkanslian Vuori: “Tiedonkulussa petrattavaa.”

Kaupunki on juuri julkaissut uuden väestöennusteen Helsinkiin ja Helsingin seudulle vuoteen 2050 asti. Ennuste sisältää myös alueellisen ennusteen vuoteen 2030 asti. Sen mukaan Lauttasaaren kaupunginosassa asuisi tuolloin Koivusaari mukaan luettuna vain 26 462 asukasta. Siis 2 265 asukasta enemmän kuin tällä hetkellä (24 197, per 1.1.2018). Kun luvusta ottaa pois Koivusaareen ennustetut 1 009 asukasta, kanta-Lauttasaaren kasvuksi jäisi 12 vuodessa 1 256 asukasta, siis noin sata asukasta vuodessa. Viime vuonna Lauttasaari kasvoi lähes tuhannella asukkaalla (+971).

Ennusteen mukaan esimerkiksi Vattuniemen alueelle tulisi 12 seuraavan vuoden aikana 427 asukasta lisää. Kasvu vaikuttaa kovin vähäiseltä siihen nähden, että viime toukokuussa hyväksytyt  ja pitkään valmistellut Vattuniemen suunnitteluperiaatteet tuovat alueelle vähintään 3 000 uutta asukasta. Rakentaminen alkanee  kaupunkiympäristön toimialan arkkitehti Paula Kinnusen toukokuisen kommentin mukaan vuonna 2021.

Järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori Helsingin kaupunginkansliasta, kuinka esimerkiksi Vattuniemen suunnitteluperiaatteet on huomioitu Lauttasaaren väestöennusteessanne, joka ulottuu vuoteen 2030?

“Täytyy myöntää, että Vattuniemen suunnitteluperiaatteiden tuomaa lisäystä ei ole huomioitu kaupungin ennusteessa lainkaan. On tärkeää, että myös Helsingin kaupunkiympäristön toimialalla,  esimerkiksi liikennesuunnittelussa ja koulutilojen suunnittelussa tiedetään tämä. Tiedonkulussa kaupungin sisällä on petrattavaa.”

Pekka Vuoren mukaan kaupungin kannattaisi tehdä Lauttasaareen, joka on jo keskisuuren suomalaisen kaupungin kokoinen asuinalue, pitkän aikavälin ennuste, jossa huomioitaisiin kaikki saarelle suunnitellut hankkeet.

Viime viikolla Lauttasaari-lehti kieltäytyi julkaisemasta Helsingin kaupunkiympäristön toimialan lähettämää oikaisua, joka sisälsi muun muassa ennusteen Lauttasaaren kymmenen vuoden kasvusta. Lehti piti saarelle esitettyä, sillan ajokaistakeskusteluun liittyvää ennustetta harhaanjohtavana.

Lauttasaari-lehden haastattelun jälkeen kaupunginkanslian Vuori informoi uusimman kaupungin ennusteen puutteista kaupunkiympäristötoimialaa, sekä erikseen kaupungin liikennesuunnittelua ja varhaiskasvatus- ja koulusuunnittelua. Lauttasaari-lehti kiittää.