Lauttasaari-Seura

Lykin Julius-sali lähes täynnä – Vattuniemen asemakaava kiinnosti

Lykin Julius-sali alkoi täyttyä hyvissä ajoin ennen tilaisuutta.

TEKSTI: Pete Suhonen

Lauttasaari-Seuran tilaisuus Vattuniemen keskuksen asemakaavasta veti lähes 150 asukasta kuulemaan, mitä kaupunki alueelle suunnittelee. Vastaamassa kysymyksiin olivat alueen kaavoituksen tiimipäällikkö Mikko Reinikainen, arkkitehti Paula Kinnunen ja liikenneinsinööri Olga Veikkolainen. Vattuniemen keskuksen asemakaava koskee mahdollisesti jopa seitsemäätoista kiinteistöä Heikkilän aukion ja Itälahdenkadun ympäristössä. Alueelle suunnitellaan päiväkotia, koulua ja asuntoja jopa 3000 uudelle asukkaalle.

Yleisön keskuudessa  erityistä huolta kannettiin suunnitelmaan ilmestyneistä neljästä 12-kerroksista talosta. Alueen suunnitteluperiaatteiden työpajoissa sellaisia ei näkynyt. Lauttasaari-Seuran kaavaryhmän jäsenen, arkkitehti Jukka Tulkin mukaan yli 8-kerroksiset talot sotkevat alueen silhuetin. Arkkitehti Paula Kinnunen sanoi, että kerrosmäärä voidaan hyvinkin ottaa uudelleen tarkasteluun. Keskimäärin kerroksia ei kuitenkaan ole yli kahdeksaa. Käytännössä 12-kerroksisen talon viereen tulisi siis nelikerroksinen rakennus. Kinnusen mukaan järjestely voi olla hyvä valon kannalta. ”Korkean talon varjo on korkea mutta toisaalta kapea”, Kinnunen perusteli. Tiimipäällikkö Reinikaisen mielestä 12-kerroksinen talo sopisi hyvin Heikkilän aukion maamerkiksi. ”Se on spottikohta”, hän sanoi.

Myös alueen liikennejärjestelyt puhuttivat. Melkonkadun muuttaminen Heikkilän aukion kohdalla niinsanotuksi hidaskaduksi, jossa nopeusrajoitus on  20 km/h, ihmetytti. Myös Särkiniementien kuormitusta pelättiin. Toive oli, että uudet liikennejärjestelyt eivät johtaisi lisääntyneeseen liikenteeseen rantakaduilla.

Kaupungin mukaan alueelle tulisi 2000 työpaikkaa, mutta tiedossa ei ollut, kuinka paljon työpaikkoja suunnittelualueella on tällä hetkellä. Paula Kinnunen kuitenkin arvioi, että työpaikkojen määrä säilyisi nykyisellä tasolla, jos kiinnostusta alueen toimi- ja liiketiloihin on riittävästi. Erityistä injektiota alueen työpaikkojen määrään ei asemakaava tuo.

Lauttasaari-Seuran kaavaryhmän puheenjohtaja Katri Penttinen piti hyvänä, että kaupunki varautuu hyvissä ajoin asukaskasvuun kaavoittamalla paikat koululle ja päiväkodille. Asemakaava saa lainvoiman aikaisintaan syksyllä 2021. Käytännössä rakentaminen voi alkaa siis vuoden 2022 alussa.

Asemakaavasuunnitelma on nähtävissä verkossa ja Lauttasaaren kirjastossa. Alueen ja lähialueen asukkaat, maanomistajat, yritykset ja yhdistykset voivat esittää suunnitelmista mielipiteen viimeistään 8.11. Helsingin kaupungin kirjaamoon henkilökohtaisesti, postitse tai sähköpostilla helsinki.kirjaamo@hel.fi.