Nuorisojengi lietsoo pelkoa Lauttasaaressa: “Ei voi olla uusi normaali”

Lauttasaarta on piinannut elokuusta alkaen uhkaavasti käyttäytynyt, pahoinpitelystä ja ryöstöstä epäilty nuorisojoukko. Uhreina ovat olleet lapset ja nuoret, mutta myös aikuiset ovat saaneet uhkailusta osansa.

Sannan (nimi muutettu) alakouluikäinen lapsi joutui pakenemaan ryöstöä yrittänyttä nuorisojoukkoa.

TEKSTI Pete Suhonen

Lauttasaarelainen, Kotkavuoren alueella asuva Sanna (nimi muutettu) on hyvin huolissaan. Hänellä on kaksi lasta, joista toinen käy alakoulua, toinen yläkoulua. Syyskuun alussa Sannan nuorimmainen juoksi Lauttasaaren kirjaston kulmilta hädissään kotipihaan, kun noin kymmenhenkinen nuorisojoukko oli vaatinut häntä luopumaan omaisuudestaan.

”Tilanne kehittyi nopeasti. Lapseni oli ensin luullut, että joukko haluaa vain keskustella, mutta pian selvisi, että he olivat ryöstöaikeissa.”

Tapahtuneen jälkeen Kotkavuoren alueen kaduilla ja rantapoluillakin haravoi kolme poliisipartiota.

”Onneksi nuorimmaiseni pääsi pakoon, mutta huoli on suuri. Joukko on ollut täällä aiemminkin. Kaikki eivät ole päässeet pakoon”, Sanna sanoo.

Elokuun loppupuolella tiettävästi sama nuorisojoukko oli noussut metroon Ruoholahdessa ja jäänyt pois Lauttasaaren metroasemalla. Rullaportaissa osa joukosta oli pukenut ylleen maskit ja lähtenyt seuraamaan Sannan vanhempaa lasta ja tämän ystäviä.

”Lapseni oli lähtenyt pois tilanteesta, joka lopulta päättyi järkyttävällä tavalla Liikuntapuiston lähellä. Hänen ystävänsä oli tullut ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi. Olen asunut Lauttasaaressa yli kymmenen vuotta, koskaan aiemmin emme ole kuulleet vastaavista tapauksista”, Sanna sanoo.

Lauttasaari-lehden tietojen mukaan osa Liikuntapuistossa rettelöineestä nuorisojoukosta saatiin kiinni. Yhdeltä heistä löydettiin veitsi. Tapauksesta tehtiin rikosilmoitus.

Aikuisiakin uhkaillaan

Saarella mellastanut jengi on puhuttanut laajalti Facebookin Lauttasaari-ryhmässä. Myös aikuisiin on kohdistunut uhkaa. Yksi kertoo tulleensa nuorisojoukon uhkaamaksi Pajalahden puistossa, toinen sanoo nuorten uhitelleen saaren ruokakaupassa. Sosiaalisessa mediassa julkaistujen ja Sannan kertomusten perusteella joukko on ainakin pääosin maahanmuuttajataustainen, puhekielenä on myös ruotsi. Jengiin kuuluneiden arvioidaan olevan 16–19-vuotiaita. On epäselvää, kuuluuko pelkoa kylvävään jengiin myös lauttasaarelaisnuoria.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuneissa ryöstöyrityksissä on toistunut kaava, jossa joukko on tiedustellut uhrilta merkkivaatteiden kokoa, ja vaatinut sitten niitä itselleen väkivallalla uhaten tai siihen turvautuen.

Viestintä ontuu

Sannaa tilanne ahdistaa.

”Lapseni ja heidän ystävänsä ovat koko ajan varuillaan. Viestit sinkoilevat siitä, onko juuri nyt turvallista mennä ulos.”

Sanna ymmärtää hyvin, että nuorisolla täytyy olla mahdollisuus kokoontua, liikkua ryhmissä, sekä käyttää mustia vaatteita ja huppuja.

”Tärkeää olisi, että poliisi kertoisi, mistä on kyse. Onko samasta joukosta havaintoja muualta Helsingistä, ja mitä meidän tulisi tehdä. Viranomaisten tiedottaminen ontuu, ja se johtaa epävarmuuteen ja mahdollisesti turhiin huhuihinkin. Sosiaaliviranomaisillakin voisi olla asiasta kerrottavaa. Emme voi alkaa kyräilemään toisiamme Lauttasaaressa. Sen takia meillä on poliisi.”
Sanna toivoisikin poliisille resursseja matalan kynnyksen partiointiin.

”Uusi normaali ei voi olla, että lapsemme pelkäävät.”

Poliitikoillekin Sannalla on viesti.

”Nyt pitäisi myös paikallisten päättäjien astua esiin ja vaatia viranomaisilta näkyvää ennalta ehkäisevää työtä.”

 Mitä poliisi aikoo tehdä?

 Miten elokuun lopun rikosilmoituksen tutkinta etenee, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marja Väätti Helsingin poliisin nuorten ja lasten yksiköstä?

”Voin vahvistaa, että tapausta tutkitaan ryöstönä. Jutusta ei ole mahdollista kertoa muuta tutkinnallisista syistä. Muita rikosilmoituksia alueelta ei ole tutkinnassa.”

Näyttääkö siltä, että nuorisojoukko on sama, joka on aiheuttanut uhkaavia tilanteita muuallakin pääkaupunkiseudulla kuten Espoossa?

”Kurjaa sanoa, mutta tutkinta on siinä vaiheessa, että en voi avata tarkemmin.”

Nuorisojoukko on mellastanut elokuusta asti Lauttasaaressa. Mitä toimenpiteitä poliisi aikoo tehdä ennalta estävästi alueella, Ida Nieminen rikostutkintayksiköstä?

”Poliisin ennalta estävän toiminnassa on selvitetty nuoria, jotka mahdollisesti aiheuttavat häiriötä Lauttasaaressa. Asian selvittäminen on yhä kesken. Jos poliisi tapaa häiriköijiä, heidät ohjataan Helsingin poliisin ankkuritoimintaan. Ratkaisuja kartoitetaan yksilön tarpeiden mukaan.”

Onko keskusteluja käyty muiden toimijoiden, kuten koulujen ja nuorisotoimen kanssa?

”Ennalta estävän toiminnon poliiseja osallistuu 29. syyskuuta palaveriin, jonka tarkoituksena on lisätä alueellista yhteistyötä rikosten ja häiriöiden vähentämiseksi sekä saada Lauttasaaren tilanteesta parempi tilannekuva. Palaverissa on mukana muun muassa rehtoreita, kuraattoreita, seurakunta ja nuorisotoimi.”

Uhkaava tilanne? Toimi näin

  1. Kun joudut uhkaavaan tilanteeseen, valitse toimintatapa, jolla pystyt poistumaan tilanteesta mahdollisimman turvallisesti.
  2. Jos näet epäilyttävää tai uhkaavaa toimintaa tai joudut sellaisen kohteeksi: soita 112.
  3. Uhkaavassa tilanteessa julkisista tiloista, kuten kouluista tai päiväkodeista voi hakea suojaa.
  4. Jos joudut tai lapsesi joutuu rikoksen kohteeksi, tee rikosilmoitus. Se onnistuu verkossa: poliisi.fi/tee-rikosilmoitus