Lauttasaari-Seura

10. Isokaaren miljöö, Else Aropaltion talot

Lauttasaaren sillan valmistuttua vuoden 1935 lopussa kerrostalojen rakentaminen tuli mahdolliseksi ja ensimmäiset kerrostalot kohosivat ennen sotia. Isokaaren alkuun ehti valmistua kolme taloa (numerot 6, 8, 10) vuonna 1939 ja Isokaari 4 valmistui sodan aikana 1941. Kaikkien piirtäjänä toimi arkkitehti Else Aropaltio, joka oli lauttasaarelaisen rakennusliike Holvi Oy:n palveluksessa. Holvi Oy:n osakkaina olivat herrat Akseli Ahtovirta, Rafael Arala ja Paavo Aropaltio, arkkitehti Else Aropaltion puoliso. Paavo Aropaltio työskenteli yhtiön toimitusjohtajajana.

Toiselle puolelle katua valmistui niin ikään Else Aropaltion piirtämät kolme taloa heti sodan jälkeen, Isokaari 3 vuonna 1946, Isokaari 5 vuonna 1945 ja Isokaari 7 vuonna 1946.

Sodan jälkeisen asuntopulan aikana Lauttasaarta rakennettiin voimakkaasti ja useita monen kerrostalon asunto-osakeyhtiöitä valmistui. Parillisella puolella Isokaari 12-16 ja 18-22 rakennettiin 1952 ja parittomalla puolella Isokaari 9-11 ja 13-17 vuonna 1951. Kaikki edellä mainitut talot ovat arkkitehti Else Aropaltion suunnittelemia. Isokaari 18-22 on myös esimerkki aikakauden sosiaalisesta asuntotuotannosta, sillä kaikki kolme taloa oli alun perin tarkoitettu Kansaneläkelaitoksen työntekijöille. Asunto-osakeyhtiön alkuperäinen nimi on Asunto Oy Kelakontu.
Isokaaren alkupään (4-22, 3-17) katumiljöö on Lauttasaaren tarkimmin suunniteltuja. Suurin osa taloista on sijoitettu viuhkamaisesti pääty kadulle päin, mutta Isokaari 9 – 17 alueella osa taloista on Myllykallion puiston puolella pitkä sivu kadulle. Suunnittelussa on käytetty hyväksi sekä kadun kaarimaista muotoa että alueen pinnanmuotoja. Isokaaren alkupään rakennukset ovat kaikki suojeltuja ja myös asukkaat vaalivat hienoa miljöötä.