Tässä, silloisessa rapatussa pienessä puutalossa, joka sijaitsi kauempana katualueesta, talossa toimi 1940-luvulla lihakauppias Roslund, joka myi yrityksensä liikemies Huittiselle, joka ryhtyi kehittämään liiketoimintaa myyden valmiita annoksia ja nimeten paikan Kaaren Baariksi. Rouva Katri Tuhkanen osti 1959 Kaaren Baarin ja loi siitä 20-asiakaspaikkaisen liiketilan. Baari oli avoinna klo 7–22, pyhät arjet. Rva Tuhkanen piti Kaaren Baaria kahden vuoden ajan, jonka jälkeen talo purettiin ja tilalle valmistui 1962 nykyinen asuintalo, jonka päädyssä, katutason liikehuoneistossa aloitti ikoninen Kaaren Baari.
Omistajavaihdosten myötä se on tunnettu vuosikymmenten aikana legendaarisena Rixi-Baarina, Lokkina, Caarena ja nykyisin jälleen Rixi-baarina.
Baarista ovat alkaneet niin abiristeilyt kuin vanhojen tanssit, monet juhlat ja elämän pituiset ihmissuhteet. Se on aina ollut ruokapaikka, kahvila, baari, tapaamis- ja treffipaikka, urheilun seuranta- ja jännittämispaikka. Sen edustalla on aina ollut mukavan kokoinen piha, jota ympäröi puu- ja pensasaita, luoden riittävästi tilaa monelle erikokoiselle seurueelle yhdessäoloon, jopa ympäri vuoden.