Lauttasaari-Seura

23. Haitaritalo

Pajalahdentien ja Meripuistotien kulmatalo on saanut lempinimen Haitaritalo, johtuen etelänpuoleisen parvekeseinän polveilevasta muodosta. Kuusikerroksinen rakennus on Lauttasaaren ensimmäisiä kerrostaloja, jonka suunnittelu aloitettiin vuonna 1938. Talo valmistui kahden vuoden kuluttua.

Haitaritalo on yksi Lauttasaaren merkittävimmistä funkkis-taloista. Suunnittelijana toimi arkkitehti Niilo Kokko, joka myös asui talossa sen alkaen valmistumisesta ainakin 1960-luvulle saakka. Kokko tunnetaan muun muassa yhtenä Lasipalatsin suunnittelijoista.

Haitaritaloon liittyy merkittäviä paikallishistoriallisia arvoja ja se on säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan. Rakennuksessa tehdyt muutokset on onnistuneesti sopeutettu olemassa olevaan.

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.