Lauttasaari-Seura

29. Lahnalahden leikkipuisto

Puisto on entistä merenlahtea. Kartassa 1749 lahden nimenä on Bywik ja 1877 Poroviken. Nykyinen nimi on vuodelta 1951. Alue on ollut monen suunnitelman kohteena. Eräs niistä oli 1953 perustettu Lauttasaaren Urheilu- ja Nuorisotalon Kannatusyhdistys r.y. Sen tavoitteena oli rakennuttaa Tallbergien perikunnalta määräajaksi saadun, silloisen Pohjoisniementien (Gyldenintie) ja Lauttasaarentien rajaamalle tontille monitoimitalo. Tarkoituksena oli, että lähes kaikki lauttasaarelaiset järjestöt tulisivat hankkeeseen mukaan ja ”asukkaiksi”. Talon piirustukset laati arkkitehtuuri- ja Insinööritoimisto Raveala. Talossa olisi ollut uimahalli, juhlasali, palloilusali, keilarata, sekä kerho- ja askartelutiloja. Lisäksi oli suunniteltu rakennettavaksi talon yhteyteen liikehuoneistoja ja autotalleja peittämään osittain talon ylläpitokustannuksia. Hanke raukesi riittämättömien pääomien ja osanottajien puutteeseen. Leikkipuistotoiminta alkoi 1960 puolivälissä ja Lahnalahden puisto on nykyisellään merkittävä ja monipuolinen leikkipuisto.

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.