TEKSTI Pete Suhonen
Lauttasaaren yhteiskoulun uutta liikuntahallia on rakennettu kesäkuusta alkaen Isokaarelle. Koulurakennukseen integroituva halli valmistuu näillä näkymin syyskuussa ensi vuonna.
Hanketta on valmisteltu jo vuodesta 1979 alkaen, kun Lauttasaari-lehden silloinen päätoimittaja Kauko Mustonen perusti hallihankekomitean Lykin kunniapuheenjohtaja Tom Hynnisen ideasta. Sittemmin projekti siirtyi Lauttasaaren yhteiskoululle, liikuntatilojen laajennushankkeeksi.
“Nyt tuntuu hyvältä, lähes 40-vuotinen unelma toteutuu”, Lauttasaaren yhteiskoulun rehtori Maarit Paldanius sanoo.
Halli on suunniteltu ennen kaikkea koululiikunnan tarpeisiin palloilusaliksi, mutta samalla se purkaa sisäliikuntatilojen puutetta Lauttasaaressa.
“Lauttasaari kasvaa. 2020-luvulla Lykissä on jo yli 600 peruskoululaista ja reilut 300 lukiolaista. Uudet tilat mahdollistavat opetussuunnitelman mukaisen liikkumisen. Toiveena on, että myös ala-astelaiset kävisivät hallissa liikkumassa.”
Vajaan 200 hengen katsomo
Arkipäivät halli on koululaisten käytössä, mutta iltaisin ja viikonloppuisin se tarjoaa harjoitustilaa myös saarella toimiville urheiluseuroille. Vuokrasopimuksia ei tietenkään ole vielä allekirjoitettu. Paldanius toivoo, että seurojen kanssa päästään pitkiin yhteistyösopimuksiin.
“Yhteistyö koripalloseura ToPoLan kanssa on ollut tiivistä jo vuosia ja nyt läpi projektin. Lauttasaaren Pyrintö kaipaa tiloja niin vauvajumppaan kuin senioriliikuntaan, puhumattakaan jalkapalloseura PPJ:stä tai vaikkapa salibandyseura LaPasta”, Paldanius kertoo.
Kenttä viivoitetaan ainakin koripallolle, lentopallolle, salibandylle ja sulkapallolle. Tila on jaettavissa verhoin kolmeen osaan. Noin 2 000 neliön kokoisen hallin koillissivulla on esiin vedettävä, vajaan kahdensadan hengen katsomo. Lounaissivulla on kuusi pukuhuonetta.
Kustannusarvio alitetaan
Kun halliprojekti päätettiin toteuttaa liikuntatilojen laajennuksena eikä yksityisenä hankkeena, hallin rahoitus järjestyi. Rakennus rahoitetaan Helsingin kaupungin myöntämillä lainoilla sekä koulun omilla varoilla. Toukokuussa 2017 Lauttasaaren yhteiskoulun kannatusyhdistys arvioi laajennushankkeen arvonlisäverollisiksi kokonaiskustannuksiksi 7,5 miljoonaa euroa. Kannatusyhdistyksen hallituksen jäsen Karri Haaparinne uskoo kuitenkin, että halli saadaan valmiiksi huomattavasti alle tuon kustannusarvion.