Lauttasaari-Seura

Dicken cup-mestaruuteen

Dicken on mestari!

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna pelattiin naisten käsipallon Suomen cupin välierät sekä finaali. Lauantaina 25. tammikuuta semifinaalissa lauttasaarelainen Dicken voitti HIFKin maalein 26–20. Finaalissa sunnuntaina 26. tammikuuta taipui GrIFK 25–22. Cup-mestaruus oli Dickenille neljäs 2020-luvulla. Kaiken kaikkiaan Dicken on voittanut mestaruuksia 11. Dickenin Emilia Siggberg palkittiin ottelun parhaana pelaajana. Hän teki semifinaalissa eniten maaleja, yhteensä 12 ja finaalissa viisi. KP

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.