TEKSTI Pete Suhonen
Lauttasaaren levykauppa Vinyl Music lopettaa toimintansa Itälahdenkadulla talon purkamisen tieltä.
Kymmenien tuhansien vinyylien liike järjestää ”hautajaiskahvit” lokakuun viimeisenä lauantaina. Sitten se on loppu Lauttasaaressa, ainakin toistaiseksi. Lokakuun lopun jälkeen Vinyl Music toimii Leppävaaran varastostaan käsin. Osoite on Nikkarinkuja 2.
”Poissuljettua ei ole, että palaisimme vielä Lauttasaareen, jos sopivan hintainen toimitila löytyy”, kauppias Georg Uggla sanoo.
Hän on tehnyt levykauppaa monin tavoin jo 53 vuoden ajan. Uggla laskee myyneensä uransa aikana yli 2,5 miljoonaa levyä. Luvussa ovat mukana kaikki formaatit, myös kasetit.
Viime vuoden keväällä Uggla kertoi, että käynnissä on jonkinalainen vinyylirenessanssi vähäiseksi käyneestä levyssoitinpenetraatiosta huolimatta. Suomessa toimii taas levyprässäämökin.
Vinyl Musicin hautajaiskahveilla voi yllättyä iloisesti. Ugglan mukaan luvassa on hyviä tarjouksia.
Vinyl Musicin hautajaiskahvit 25.10. kello 11–16. Itälahdenkatu 22b C

