Yleinen käsitys varmaan on, että kun luonnonilmiö luokitellaan uhanalaiseksi, se säästyy tuhoamiselta. Mitä vielä. Uhanalaisista luontotyypeistä ja eliöistä päästään eroon antamalla niiden hiljalleen heikentyä ja kadota?
Lauttasaaressa on uhanalaisiksi luokiteltuja luontotyyppiesiintymiä erityisesti rannoilla. Lemissaaresta Laukkaniemeen on silmällä pidettäväksi ja erittäin uhanalaisiksi luokiteltuja lehtoja. Samalla alueella esiintyy lepakoita, jotka nekin ovat suojeltuja. Myös Länsiulapanniemestä aina Vattuniemen rannoille on merkintöjä erilaisista suojeltavaksi tarkoitetuista luontotyypeistä.
Väkimäärä saarella kasvaa. Harva syntyy luontotyyppiluokittelun tai suojeltavien lajien luettelo mielessään. Miten väki osaisi vältellä kasvillisuuden tallaamista, puiden kaatoja tai vaikkapa muinaismuistovalleilla kävelyä, jos ei ainutlaatuisuudesta tiedä?
On syytä kaupungin asiantuntijoiden kanssa yhdessä suunnitella kartta selityksineen ja merkitä kohteet myös maastoon. Vuonna 2025 kartoitettujen tervaleppälehtojen osalta on parhaillaan menossa suojavyöhykkeiden ja rajausten pohdinta. Kun se valmistuu, tehdään uhanalaisuus näkyväksi.
Lähiluonnon suojelemiseksi arjessa ei kuitenkaan tarvita luonnonsuojelulain pykäliä tai direktiivejä. Maastolla ja merellä on arvoa, mitä ei tule mitata kerrosneliömetrien hinnassa. Sitä mitataan arvostuksella.
Säästetään rannat rakentamiselta ja tramppaavilta askelilta!
Päivi Litmanen-Peitsala, Lauttasaari-Seuran kaupunkiympäristötyöryhmä

