Lauttasaari-Seura

Ako Kiiski ja Risto Niinikoski palkittiin

Palkitut Ako Kiiski ja Risto Niinikoski

Muusikot Ako Kiiski ja Risto Niinikoski saivat historian ensimmäisen Lauttasaaren Kulttuuriteko -huomionosoituksen, jonka jakoi Lauttasaari-Seuran kulttuurityöryhmä lauantaina 1.6.2024. Kasinonrannalla oli vilskettä kuin Akon ja Riston vuosia jatkuneiden sunnuntaikonserttien aikaan konsanaan. Muusikot palkittiin pitkäaikaisesta pyyteettömästä työstä Kasinonrannan elävoittamiseksi niin sunnuntaikonserteissa Paviljongissa kuin stagella Lauttasaari-päivinä. Mukana konserteissa on nähty myös monia lauttasaarelaisia ja lähialueella vaikuttavia muusikoita.

Muusikot kertovat, että liikaa suunnittelua ei tehdä, vaan spontaanille musisoinnille annetaan tilaa.

Tunnustus myönnetään erityisestä kulttuuriteosta. Huomionosoituksen ensimmäiset saajat on nyt valittu, aika näyttää millaiset kulttuuriteot jatkossa tullaan huomioimaan.

 

 

 

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.