Lauttasaari-Seura

Piratin talon paikalle kaavaillaan asuintaloa

Piratin talo saa lähteä. Uudisrakennus on suunniteltu ympäristön taloihin sopivaksi. (Kuva: Sarc Arkkitehtitoimisto)

Rakennukseen osoitteessa Gyldénintie 2, tuttavallisemmin Piratin taloon, haetaan asemakaavan muutosta. Sen myötä nykyinen liiketila- ja toimistorakennus voidaan purkaa ja tilalle rakentaa kuusikerroksinen asuinkerrostalo. Uudisrakennuksen katutason pohjakerrosta suunnitellaan liiketiloiksi.

Suunnittelualueen pinta-ala on 2 377 neliömetriä. Asukkaita uuteen rakennukseen mahtuisi noin sata. Piha-alueelle on suunniteltu 1-kerroksista kioskia, kooltaan noin 30 kerrosneliömetriä. Se voisi esimerkiksi kesäaikaan toimia kivijalkaan sijoittuvan kahvilan tai ravintolan laajennuksena.

Nykyinen nelikerroksinen rakennus on vuodelta 1971. Sen omistaa Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj. Vanhentuneiden toimitilojen vuokraaminen on viime vuosina ollut sille vaikeaa ja rakennuksesta suuri osa on ollut tyhjillään.

Asemakaavaehdotus on nähtävillä 19. helmikuuta asti osoitteessa hel.fi/suunnitelmat. Siitä on mahdollista tehdä muistutus kirjallisena ennen nähtävilläoloajan päättymistä kello 16 mennessä kaupunkiympäristölautakunnalle osoitteeseen Helsingin kaupungin kirjaamo, kaupunkiympäristölautakunta, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki tai sähköpostitse helsinki.kirjaamo@hel.fi.

KP