Lauttasaari-Seura

Estradikyvyt esiin – Lauttasaari saa kykykilpailun keväällä

Lauttasaari-lehti kertoo kevään aikana lisää Saaren Tähti 2020 -kilpailusta.

Lauttasaari on monen esiintyvän taiteilijan kotisaari. Lauttasaaressa sijaitsee myös joukko viihdeteollisuuden yrityksiä, musiikkialan firmoista tuotantoyhtiöihin ja radioasemiin.

Täysin uudessa, keväällä käytävässä Saaren Tähti 2020 -kilpailussa etsitään lauttasaarelaista estradikykyä ilman ikärajoituksia.

Kilpailun tuomaristossa istuu muun muassa merkittävä joukko lauttasaarelaisia viihde- ja kulttuurimaailman vaikuttajia kuten Universal Musicin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen, koomikko Andre Wickström, teatteritoimittaja Kirsikka Moring, Solar Filmsin TV-tuottaja Marjukka Lihavainen, Tallink Siljan viihdepäällikkö Erkki Kartano. Esiintyjällä on viisi minuuttia aikaa vakuuttaa tuomaristo kyvyistään.

Saaren Tähti 2020 -voittajalle voi avautua mahdollisuus esiintymiseen Tallink-laivalla, sekä Lauttasaari-päivien katujuhlassa, puhumattakaan muista kisan tuoman tunnettuuden lanaamista uusista mahdollisuuksista. Esimerkiksi radioasema NRJ esittelee kisan voittajaa sosiaalisessa mediassa. Saaren Tähti 2020 -kilpailun järjestää Lauttasaari-Seura yhdessä lauttasaarelaisten yhteistyökumppaneittensa kanssa.

Näin mukaan

Kilpaan ilmoittaudutaan 16.2. mennessä sähköpostilla osoitteeseen: lauttasaari.tahti2020 @ gmail.com.

Osallistujan tulee kertoa itsestään seuraavat tiedot: koko nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite, ikä, ohjelmanumerosi sisältö (esim. “laulu” tai “stand up”). Alle 18-vuotiaan tulee lisäksi liittää mukaan huoltajan yhteystieto.

Kilpailun järjestäjä on ilmoittautuneisiin yhteydessä maaliskuun ensimmäisen viikon aikana. Yleisölle avoin Saaren Tähti 2020 käydään Blue Peter -ravintolassa. Kilpailun tarkka ajankohta kerrotaan maaliskuussa.

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.