Lauttasaari-Seura

Hampurilaisia saarelle – Friends & Brgrs avaa Lauttikseen

Lauttasaaren ravintolakirjo laajenee. Friends & Brgrsiin tulee noin 50 asiakaspaikkaa. (Kuva: Friends & Brgrs)

TEKSTI Pete Suhonen

Hampurilaisravintola Friends & Brgrs avaa Lauttiksessa huhtikuussa. Ravintolan rakentaminen käynnistyi tiistaina.

”Ravintola avataan entisen Salaattiaseman ja Jungle Juice Barin tilaan. Kokonaisuuteen liitetään myös noin 30 neliömetrin osa Pizzeria Lucasta. Purkutyöt jatkuvat 28. tammikuuta asti”, Lauttiksen kauppakeskuspäällikkö Heli Vainio kertoo.

Pikaruokapaikkaa on toivottu Lauttasaareen jo pitkään.

Friends & Brgrsin tuotelupauksen mukaan ravintola leipoo sämpylänsä ja jauhaa lihansa paikan päällä. 95 prosenttia ketjun raaka-aineista on kotimaisia.

Friends & Brgrs on kuuden pietarsaarelaisen vuonna 2014 perustama ketju. Ravintolayhtiö NoHo Partners osti ketjusta enemmistöosuuden vuonna 2020.

 

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.