TEKSTI ja KUVA Pete Suhonen
Asuntojen hinnat nousivat viime vuonna vajaa neljä prosenttia Lauttasaaressa, käy ilmi Tilastokeskuksen vanhojen osakehuoneistojen kauppahintojen tilastosta.
Hinnat nousivat saarella hieman enemmän kuin koko Helsingissä, jossa asunnot kallistuivat runsaat kolme prosenttia. Nousu oli yhtä voimakasta vanhan Lauttasaaren (00200-postinumeroalue) ja Vattuniemen alueella (00210).
Vanhojen huoneistojen keskimääräinen neliöhinta oli Vattuniemessä vuoden viimeisellä kvartaalilla 5865 euroa ja vanhassa Lauttasaaressa 5814 euroa. Hintaero oli siis noin prosentti Vattuniemen hyväksi.
Vielä kaksi vuotta sitten asuinneliö Vattuniemessä maksoi kuusi prosenttia ja kymmenen vuotta sitten yhdeksän prosenttia enemmän kuin vanhassa Lauttasaaressa. Keskeisin syy alueellisen hintaeron tasoittumiseen on talojen peruskorjausvaihe, joka vanhan Lauttasaaren alueella on pääosin jo takana, Vattuniemessä useissa 70-luvun taloissa edessä.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana asuntojen hintojen nousu koko Lauttasaaressa on ollut hieman vahvempaa kuin Helsingissä keskimäärin. Koko Lauttasaaressa asuntojen hinnat ovat nousseet 58 prosenttia, Helsingissä 54 prosenttia.
Pari miljoonakauppaa
Kiinteistövälitysalan keskusliiton tilaston mukaan Lauttasaaressa tehtiin kaksi yli miljoonan euron asuntokauppaa vanhoista osakehuoneistoista viimeisen 12 kuukauden aikana. Vuonna 1938 valmistuneesta kerrostalosta myytiin 137 neliön huoneisto hintaan 1 065 000 euroa. Toinen miljoonakauppa tehtiin vuonna 1969 valmistuneesta 225 neliön rivitalohuoneistosta, jonka kauppahinta oli 1 190 000 euroa. Molemmat kohteista sijaitsevat vanhan Lauttasaaren alueella.
Asuntokauppojen toteutuneissa neliöhinnoissa näkyy suuri vaihteluväli, jonka yksittäisin suuri selittäjä on juuri talon peruskorjausvaihe. Alhaisin neliöhinta saarella oli 3968 euroa, joka maksettiin 70-luvulla valmistuneen talon 62,5 neliön kaksiosta Vattuniemessä. Kallein neliöhinta oli 50-luvulla rakennetun 18,5 neliön yksiön 9730 euroa. Huoneisto sijaitsee vanhan Lauttasaaren alueella.
Pienet perheasunnot erityisen kysyttyjä
Lauttasaari-lehden haastattelemien, saarella toimivien välittäjien mukaan
Lauttasaaren vetovoima on yhä kova. Erityisen kysyttyjä ovat pienet sijoitusasunnot sekä 3-4 huoneen perheasunnot. Suuremmillekin asunnoille olisi kysyntää, mutta tarjontaa ei käytännössä ole. Koko saarella oli esimerkiksi huhtikuun lopulla vain viisi rivi- tai omakotitaloa myynnissä.
Välittäjien mukaan saarella on nähtävissä myös asuntomarkkinoiden eriytymistä. Talojen peruskorjaustilanteen lisäksi etäisyys palveluihin kuten kouluihin, päiväkotiin, kauppoihin korostuu entisestään. Myös liikenneyhteyksien saavutettavuus on aiempaa merkittävämpi hintatekijä.
Yksittäisistä kaduista muun muassa Lauttasaarentien vetovoima on kasvanut Metron ja Lauttiksen kauppakeskuksen myötä.