TEKSTI Ville Elomaa
Lauantaina heinäkuun 5. päivänä 1919 julkaisivat maamme sanomalehdet seuraavan uutisen:
”Suomenlinnan saarien nimet suomalaisiksi. Sotaministeriön esityksestä on valtioneuvosto vahvistanut alla mainituille Suomenlinnan saarille seuraavat suomenkieliset nimet.”
Luettelon lopussa mainitaan Drumsö-Lauttasaari.
Lauttasaaren linnoitusalueet oli riisuttu aseista jo 1890-luvun lopulla ja saarella oli Suomen itsenäistyessä toimivana vain Vaskiniemeen 1. maailmasodan aikana rakennettu tykkipatteri, eikä silläkään juuri käyttöarvoa ollut. Tuon patterin vuoksi Drumsö todennäköisesti laskettiin vielä Viaporin linnoituksen saareksi ja nimistön muutos koski sitäkin.
Nimeä Lauttasaari Julius Tallbergin hankkiman ja 1914 liikenteensä aloittaneen höyrylautan mukaan ehdotti Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian professori J.J. Mikkola (1866-1946). PS