Lauttasaaren alueella on suunnitteilla paljon isoja kaavoitushankkeita, joihin Lauttasaari-Seura pyrkii vaikuttamaan. Seura on kaupunginosayhdistyksenä alueen asukkaiden virallinen edustaja.
Kaavoitusasioissa Seuran tärkeimmät kohteet vuonna 2015 ovat
•Vaikuttaminen uuteen yleiskaavaan, varsinkin kaupunkibulevardihankkeeseen. Tarkempaa tietoa Seuran kannaotosta yleiskaavan löytyy tästä
•Lauttasaaren ala-asteen laajennus. Ala-aste kaipaa uusia pysyviä koulutiloja. Nyt oppilaita on jouduttu sijoittamaan ns. viipalekouluihin. Asia on Seuran tärkeysjärjestyksessä erittäin kiireinen.
•Ostoskeskusta ja sen ympäristöä koskevat kaavakysymykset. Esimerkiksi vastapäätä ostaria suunnitellaan asuintaloa, jonka alta bussit nousisivat Lauttasaarentielle.
•Heikkaanaukion parantaminen. Nyt aukio on sekava ja liikennesääntöjä rikotaan jatkuvasti.
•Lohiapajanlahden kaavamuutos. Alueen venesaatamat ollaan siirtämässä ulommas ja alueelle suunnitellaan useita kerrostaloja.
•Isokaarelle tulevan uuden päiväkodin kaava. Alueelle kaavaillaan 250 lapsen jättipäiväkotia. Seura haluaisi Lauttasaareen kaksi kohtuullisemman kokoista päiväkotia.
•Koivusaaren osayleiskaava. Katso asiasta tarkemmin tästä
•Metron liityntäliikenne, joka ei tyydytä Lauttasaari-Seuraa esitetyssä muodossa.