Lauttasaari-päivää ja -iltaa juhlittiin lauantaina Kasinonrannalla jymysuosion ja kesäisen sään siivittämänä.
“Mahtava päivä ja ilta! Kasinonrannalla oli vieraita jopa viime vuotta enemmän. Epäilemättä Lauttasaari-päivän kaikkien aikojen ennätys, yli 10 000 kävijää. Vieraita oli paljon myös Lauttasaaren ulkopuolelta. “, Lauttasaaren Paviljongin isäntä Tommi Leppälä arvioi.
Päiväohjelman huippuhetkiä lavalla koettiin muun muassa Emmauksen muotinäytöksen ja lasten suosikki Mimmien myötä. Juhla-alueen kovia vetonauloja olivat pomppulinna, kepparipaja ja jättikirppis. Perinteiseen tapaan edustettuina olivat myös saaren yhteisöt.
Päivän aikana Kasinonrannalla nähtiin suuri joukko poliittisia päättäjiä: niin Ben Zyskowicz, Hjallis Harkimo, Nasima Razmyar kuin Anni Sinnemäkikin. Toivottavasti heidän mukaansa tarttui lauttasaarelaisevästyksiä valtakunnan ja paikallisempienkin asioiden hoitoon.
Illalla kuultiin Atlantin yli parhaillaan soutavan Jari Saarion koskettavat terveiset. Joe Jacksonin ”Steppin’ Out” -hitin kera lavalle nousivat Lauttasaaren omat tähdet, ensin Ako Kiiski & Kasinonrannan Kombo ja sitten solistiksi Hanna Pakarinen,
Kun hämärä laskeutui, leimahti kokko vesirajaan venetsialaishengessä. Lauttasaaren Paviljongin puolella koettiin vielä vuorokauden viimeisinä hetkinä jotain rannalla ennen kokematonta: disco.
Lauttasaari-päivän järjesti Lauttasaari-Seura yhteistyökumppaneineen.
PS