Jari Saario on turvassa – pelastusoperaatio poikkeuksellisen vaativa

Kuva Jari Saarion Instagram-tililtä @jari_saario perjantailta.

TEKSTI Pete Suhonen

Lauttasaarelainen soutajaseikkailija Jari Saario pelastettiin kauppa-alus Cymona Eaglen kyytiin sunnuntaina aamuyöllä noin kello 2.30. Saario voi olosuhteisiin nähden hyvin ja saa hoitoa aluksella.

Saario joutui merihätään perjantaina yksinsoudussaan reilun kolmen tuhannen kilometrin päässä Kapkaupungista, kun vene meni ympäri aallokossa ja varusteet kastuivat.

Pelastusoperaatiota Etelä-Atlantilla koordinoivat meripelastusviranomaiset (MRCC) yhteistyössä aluksen miehistön kanssa. Operaatio oli pitkä ja poikkeuksellisen vaativa. Saario joutui toimimaan rajallisin resurssein useiden tuntien ajan, hän oli menettänyt osan varusteistaan.

Aiemmin yöllä tiimi kertoi Saarion saaneen näköyhteyden alukseen, ja aluksen miehistö oli ollut yhteydessä häneen. Saario oli valmistautunut aluksen saapumiseen hätäraketein ja soihduin.

Saario aloitti 8 000 kilometrin pituiseksi suunnitellun soutumatkansa Kapkaupunkiin marraskuussa. Ennen merihätää Saario ehti soutaa matkastaan yli puolet.

Lue myös Kokenut pelastaja Jari Saariosta “Vitsit ovat vähissä”  

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.