Lauttasaari-Seura

K-Market Oliiville uudet kauppiaat

K-Market Oliivi saa kauppiaspariskunnan.

Ville Vepsäläinen ja Suvi Päiväkumpu aloittavat K-Market Oliivin kauppiaina maaliskuun alussa.

”Hienolta tuntuu päästä Laruun kauppiaiksi, kun molemmat olemme lähtöisin Helsingistä. Innolla odotamme, että pääsemme tutustumaan Lauttasaareen, sen ihmisiin ja yhteisöllisyyteen. Miljöönä Lauttasaari on mahtava”, K-Market Oliivin uusi kauppiaspariskunta iloitsee K-ryhmän tiedotteessa.

Vepsäläinen ja Päiväkumpu lupaavat kiinnittää huomiota hävikin hallintaan ja kierrätyksen tehostamiseen. Myös lähileipomoiden ja pientuottajien tuotteet nousevat valikoimiin.

”Kaupasta löytyvät eväät niin arkeen kuin herkkuhetkiin. Haluamme olla Larun oma kyläkauppa”, kauppiaat suunnittelevat.

Vepsäläisellä on kaupan alan työkokemusta liki 26 vuotta. Niistä kauppiaana hän on toiminut 10 vuotta. Päiväkummulla on myös kaupan alan kokemus 14 vuoden ajalta. Hän on työskennellyt aikaisemmin muun muassa K-Market Oliivissa kolme vuotta myymäläpäällikkönä. Lauttasaareen pariskunta tulee K-Market Lohjanportista. Vepsäläisellä ja Päiväkummulla on kaksi lasta. Yhteiseksi harrastuksekseen he kertovat laskettelun. K-Market Oliivi sijaitsee osoitteessa Isokaari 42.

Joulukuussa myös K-Market Isokaari (Isokaari 9) sai uuden kauppiaan, kun ohjakset otti Emmi Niemelä.

PS

 

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.