Kahvilayrittäjä ja ikuinen filosofi Tuula Leppälä on poissa

Tuula Leppälä näytti lahjaksi saatua kylpyankkaa Mutterin 90-vuotisjuhlissa 2017. ”Se on kannustus siihen, että pysytään edelleenkin pinnalla”, hän sanoo. Takana olevat poika Tommi Leppälä ja tämän vaimo Pia jatkavat Mutterin perintöä. Myös heidän poikansa Miro on työskennellyt siellä. (Kuva: Katja Pesonen)

TEKSTI Katja Pesonen

Lukuisat lauttasaarelaiset muistavat Tuula Leppälän, Mutteri-kahvilan äidin, jonka ympärillä tuntui väreilevän lämmin ja valoisa aura.

Tuula Leppälä kuoli 16. tammikuuta 77 vuoden iässä Parkinsonin taudin uuvuttamana.

Vaikka Tuula tunnetaan kahdesta Helsingin kahvilakulttuuriin merkittävästi vaikuttaneesta kahvilastaan, Mutterista ja Kaivopuiston Kahvila Kompassista, harva ehkä tietää, että alkuperäiseltä ammatiltaan Tuula oli opettaja. Hän valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta ja oli myös yksi ensimmäisiä opinto-ohjaajia Suomessa. Työuransa hän aloitti opettajana Korson koulussa.

Opettajuus vaihtui rakennuttajan hommiin 1989 ja hän alkoi aviomiehensä Pertti Leppälän kanssa ostaa tontteja ja urakoida niille paritaloja. 1990 lama vei kuitenkin pariskunnalta lähes kaiken, myös halun jatkaa rakentamisyrittäjyyttä. Rankasta kokemuksesta pariskunta selvisi sitkeydellä ja uusiutumiskyvyllä alaa vaihtaen. Syntyi idea omasta kahvilasta. Ensimmäinen niistä oli Kahvila Kompassi. Sen rungon he rakensivat Sipoossa ja toivat sen Kaivopuistoon 1994. Ihmiset ottivat sen heti omakseen.

Elettiin vuotta 1995 ja Tuulan poika Tommi Leppälä muistaa kuinka äiti soittaa ja pyytää innoissaan häntä katsomaan uutta hankintaa. Se oli Mutteri.

”Se oli ihan kamala, ränsistynyt mökki, jossa oli röökinsavua joka paikassa ja se oli vajoamassa maan alle. En halunnut loukata heitä ja totesin vain, että ihan jännä paikka”, Tommi muistelee.

He saivat luvan purkaa sen ja rakentaa uuden. Piirustukset tekivät vanhojen valokuvien perusteella lauttasaarelaiset arkkitehdit Minna ja Martti Lukander Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Tallista. Pertti rakensi uuden, alkuperäisen Mutterin täydellisen kopion niille sijoilleen omin käsin.

”Mutteri on neliöltään pieni, mutta henkisesti valtavan kokoinen”, Tommi Leppälä toteaa.

Hän kuvailee Tuulaa ikuiseksi filosofiksi ja tiedonhaluiseksi opiskelijaksi, jonka lähestymistapa jokaista kohtaan oli humaani. Hän opiskeli homeopaatiksi, vyöhyketerapeutiksi, harjoitti chi kungia ja piti itsensä jatkuvasti kartalla henkisissä asioissa. Hän aloitti jokaisen aamun hengitysharjoituksilla, ja jos perheellä oli mitä tahansa vaivaa tai kremppaa, hän otti hoitoarsenaalinsa käyttöön.

Yksi asia, missä Tuula oli järkähtämätön oli hyvä asiakaspalvelu. Hän opetti jokaisen uuden työntekijän sanomaan lähtevälle asiakkaalle ”Hyvää päivänjatkoa!”. Myös työntekijät olivat hänelle äärimmäisen tärkeitä. Hän tiesi, että nämä mahdollistavat yrityksen.

Tuula teki kaikki Mutterissa tarjolla olevat syömiset omin käsin vuosikausia. Hän heräsi aamuneljältä niitä valmistelemaan, oli Mutterissa avaamassa sen ovet kuudelta ja tuli myöhään kotiin. Näin seitsemän päivää viikossa. Lomaa hän piti Pertin kanssa noin kolme viikkoa vuodessa.

”Se tuntimäärä, jonka Tuula laittoi yritykseen oli aivan käsittämätön. Sitä ei voi edes laskea”, Tommi sanoo.

Sekä Mutterissa että Kahvila Kompassissa on edelleen tarjolla Tuulan kehittämä maksamakkaravoileipä. Ruokalistan päivityksen yhteydessä se hetkellisesti kyllä poistettiin, mutta Mutterin jatkajan, Tommi Leppälän mukaan syntyi sellainen maksamakkarakapina, ettei se kauaa ollut poissa.