Lauttasaari-Seura

Kartano ja Punainen Huvila saneerataan täysin

Lauttasaaren kartanoa ja Punaista Huvilaa aletaan remontoida luultavasti vuoden vaihteessa. Kiinteistöt ostanut Koneen Säätiö on tehnyt asiassa kaupungille poikkeamishakemuksen. Säätiön suunnitelmien mukaan kartanoon sijoitetaan kokoontumis, näyttely ja työskentelytilaa. Myös päärakennuksen kylmä ullakko otetaan työtilakäyttöön.

Kartanon vieressä sijaitsevaan Punaiseen Huvilaan sijoitetaan pienimuotoinen kahvila, näyttelytilaa, Lauttasaari-Seuran toimistotilat ja Koneen Säätiön residenssiasunto. Tässä suhteessa säätiön suunnitelmat ovat muuttuneet alkuperäisestä. Alunperin kahvilan piti tulla Kartanon päärakennukseen.

Suunnitelmien mukaan kartanon piha-alue rajataan matalalla aidalla ja julkinen kulku ohjataan tontin halki kartanon vanhaa lehmuskujannetta ja tontin luoteisreunaa pitkin. Lehmuskujanteen päätteenä olleeseen lehtimajaan sijoitetaan mahdollisesti taideteos.

Lauttasaaren kartano on rakennettu vuonna 1837 ja edustaa tyyliltään myöhäisempireä. Punainen Huvila on vuodelta 1791, ja yksi Helsingin vanhimpia puutaloja. Huvila toimi kartanon päärakennuksena ennen kivirakennuksen valmistumista.

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.