Lauttasaari-Seura

Kaupunki kehittää liikenneturvallisuutta – asukaskysely käynnissä

Tiistai-iltapäivään mennessä Lauttasaaren oli tehty jo 361 merkintää vaaranpaikoista.

Helsinki päivittää parhaillaan liikenneturvallisuuden kehittämisohjelmansa vuosille 2022–2025. Asukkaille on avattu liikenneturvallisuuskysely, jonka tuloksia hyödynnetään ohjelmassa.

Kyselyssä on lyhyt lomakeosio, jonka lisäksi vastaaja voi merkitä kartalle liikenneturvallisuuden kannalta hankalia paikkoja, joissa on joutunut onnettomuuteen tai läheltä piti -tilanteeseen.

Kyselyyn voi vastata anonyymisti, vastaaminen vie pari minuuttia. Kysely on auki 27. syyskuuta asti.

Kyselyyn voi vastata täällä.

PS

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.