Kirkon peruskorjaus nousi harjaan

Kirkkoherra Juha Rintamäki. Harjannostajaisia vietettiin kirkon liikuntasalissa. Tarjolla oli lohikeittoa, meren äärellä kun ollaan.

TEKSTI Pete Suhonen

Lauttasaaren kirkon peruskorjauksen harjannostajaisia juhlittiin tänään.

18 miljoonaa euroa maksava remontti on Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Osmo Rasimuksen mukaan edennyt aikataulussa. Rasimus kiitteli puheessaan rakennusaikaista hyvää henkeä, joka on ollut ratkaisevassa asemassa, kun tielle on osunut yllätyksiä. Pääurakoitsijana toimii Lujatalo Oy.

”Tästä tulee kohtaamisten paikka. Annamme seurakuntalaisille avaimet tiloihimme”, Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherra ja seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki kuvasi muutosta, joka realisoituu keväällä. Ennakkotietojen mukaan Lauttasaaren seurakunta avaa tilansa ainutlaatuisella tavalla asukkaiden käyttöön.

Kirkon remontin myötä seurakunta korostaa työssään kansainvälisyyttä. Asiointikieleksi suomen ja ruotsin rinnalle nousee englanti. ”Ettei kukaan koe itseään ulkopuoliseksi”, Rintamäki sanoo.

Juhlissa esiintyivät muiden muassa Lauttasaaren musiikkiopiston nuoret musikantit, jotka soittivat  teeman TV- ja elokuvasarjasta Mission Impossible. Esitys oli silmänisku haastavalle remontille, joka on kuitenkin edennyt onnellisten tähtien alla.

 

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.