TEKSTI Päivi Litmanen-Peitsala
Liikenne- ja viestintävirasto on hyväksynyt tiesuunnitelman, joka koskee Länsiväylää ja sen ramppeja Koivusaaren kohdalla. Tuo kohta Koivusaaren asemakaavaa on valtion hallinnassa.
Muut yhteydet vuonna 2021 hyväksytyssä kaavassa ovat Helsingin kaupungin päätösten varassa. Viime valtuustokaudella kaupunkiympäristölautakunta palautti niitä koskevan suunnitelman uudelleen valmisteltavaksi. Palautuksessa edellytettiin muun muassa kiertoliittymille ja pyöräväylien toteutukselle vaihtoehtoja.
Koivusaaren katujen suunnitelmassa nykyinen Katajaharjun ramppi muuttuu Vaskilahdentieksi, jota pitkin suunnattaisiin Länsiväylälle. Kaksi kiertoliittymää jakaisi liikenteen molempiin suuntiin Länsiväylälle sekä Koivusaaren alueelle. Uudelleen valmisteltavaksi palautettu katusuunnitelma tullee kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn tänä keväänä. Käsittelyä odottaa myös valtuustoaloite, jossa pyydetään Koivusaaren suunnitelma arvioitavaksi uudelleen.
Koivusaaren tilanne oli pysähdyksissä, kun korkein hallinto-oikeus pohti, pitääkö erillinen YVA-prosessi toteuttaa. Sitä ei tarvita, mutta ruoppausta, meritäyttöjä ja kierrätyskenttää koskevat luvat ovat edelleen käsittelyssä hallinto-oikeudessa.
Voimassa oleva asemakaava nojasi Ikean sijoittumiseen Länsiväylän kannelle. Kun Ikea vetäytyi hankkeesta, kaupunki etsii muita kumppaneita kannen rahoitukseen.
Rakentaminen edellyttää vesilupaa

Koivusaaren asemakaavassa Länsiväylä on Espoon rajasta Katajaharjun liittymään asti yleisen tien aluetta. Se on valtion hallinnassa. Tiesuunnitelmapäätöksen mukaan Länsiväylää parannetaan kaistajärjestelyillä ja rakennetaan uusi Koivusaaren eritasoliittymä katujärjestelyineen. Nykyinen Katajaharjun liittymä puretaan. Rakentaminen edellyttää, että Koivusaaren meritäyttöjä koskeva vesilupa on lainvoimainen.
ARTIKKELIA KORJATTU 7.4. klo 14.50. Korjattu tiesuunnitelman hyväksyjätaho. Juttuun lisätty selventävä kuva ja kuvateksti.

