Lauttasaari-Seura

Korona kasvatti venekauppaa

Venekauppa kävi kuumana vuonna 2020. (Kuva: Finnboat)

Korona toi venekauppoihin äkkipysähdyksen keväällä 2020, mutta loppuvuonna venealan liikevaihto kasvoi jopa 11 prosenttia, kertoo Finnboat. Finnboat on Suomen venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Se järjestää vuosittain elokuussa suositun Uiva Flytande -venenäyttelyn Vattuniemessä, jossa sijaitsee useita venealan liikkeitä.

Veneiden rekisteröinti kasvoi 19 prosentilla, kun uusia vesikulkuneuvoja rekisteröitiin lähes 5000 kappaletta. Finnboatin mukaan kasvu johtuu kotimaanmatkailun ja mökkeilyn suosion lisääntymisestä, mikä on nostanut erityisesti alle 7-metristen moottoriveneiden kaupan kaksinumeroisiin kasvulukuihin. Myös vesijettien suosio kasvoi. Menekkiä oli myös käytetyillä veneillä. Traficomin ylläpitämän venerekisterin mukaan veneiden omistajavaihdokset kasvoivat yli 30 prosenttia.

Veneala työllistää Suomessa noin 3500 henkeä. 67 prosenttia yrittäjistä uumoilee henkilöstömäärän pysyvän edelleen samana ja työllisyysnäkymien olevan hyvät.

KP

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.