Lauttasaari-Seura

Koronan ilmaantuvuus Lauttasaaressa taas verraten alhainen

60 vuotta täyttäneille ja vakavalle koronavirustaudille alttiiden ryhmille (riskiryhmät 1 ja 2) koronarokotusten kolmansien annosten antaminen on alkanut Helsingissä.

Uusien koronavirustartuntojen määrä laski reippaasti Lauttasaaressa.

Ajanjaksolla 7.–20.10. saarelta löydettiin vain 9 uutta tartuntaa, kun edellisellä kahden viikon jaksolla tartuntoja oli 22, ja sitä edellisellä jaksolla 11.

Tartunnoista yhdeksän osui 00200-postinumeroalueelle ja yksi 00210-alueelle eli Vattuniemeen. Taudin ilmaantuvuus Lauttasaaressa oli tarkastelujaksolla merkittävästi alhaisempi kuin Helsingissä keskimäärin. Lauttasaaressa uusia tartuntoja 100 000 asukasta kohden oli 40, koko Helsingissä 210.

Koronavirustautiin on menehtynyt kaikkiaan 449 helsinkiläistä.

Tiedot käyvät ilmi Helsingin koronavirustilannekatsauksesta.

PS

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.