Kultaisia joulumuistoja lapsuudesta – Tarularun joulunäytelmä Apajalla

Lauttasaari-Seuran uuden harrastajateatteriryhmän syyskausi huipentuu joulunäytelmään.

Tarularu-teatteriryhmä esittää Apajalla joulukuvaelman. (Kuva: Päivi Järvinen)

TEKSTI Leonie  Hohenthal-Antin

Lauttasaari-Seuran ihka uusi muistojen teatteri Tarularu käynnistyi lokakuun puolivälissä. 68-88-vuotiaista lauttasaarelaisista koostuva harrastajateatteri on valmistellut näytelmää koko syksyn ajan ja viimein on valmista. Joulukuvaelman Tule joulu, joudu aatto esitetään tiistaina 21.12. kello 15 nuorisotalo Apajassa osoitteessa Pajalahdentie 10 a B. Tilaisuuteen on vapaa pääsy eikä ilmoittautumista tarvita, mutta paikalle saapuvilta edellytetään koronapassia.

Tule joulu, joudu aatto kertoo muun muassa entisajan joulun vietosta. Esitys alkaa Tuomaan päivästä, kun Päivi Järvisen esittämä Tuomas tuo mukanaan joulurauhan. Ennen vanhaan laitettiin Tuomaan päivänä housut naulaan ja hiljennyttiin joulun odotukseen.

Esityksen punaisena lankana on esittäjien omat lapsuuden joulumuistot joulun odotuksesta aina aattoon ja joulupukin tuloon. Joulusiivous, joulukuusen haku ja koristelu, joululaulut ja leikit kuuluivat myös silloin jouluperinteisiin. Joulupukkia odotettiin ennen yhtä suurella innolla kuin nykyisin. Joulupukille kirjoitettiin silloinkin toivomuslistaa lahjoista. Maija-Liisa, 75, muistelee, kuinka hän lapsena kiinnitti toivomuslistan leikkimökin seinään, jotta tontut sen löytäisivät. Hän tarkkaili tonttujen jälkiä lumessa joka aamu. Ja hakivathan tontut viimein toivomuslistan ennen joulupukin tuloa. Kaikesta tästä kertovat ”tarularulaiset” esityksessään.

 

Harrastajanäyttelijät kertovat saaneensa ryhmässä olosta todella paljon iloa arkeen. Maija, 88, ryhmän iäkkäin, on ollut todella tyytyväinen uuteen harrastukseensa ja siihen, että yhdessä on ollut valtavan hauskaa.

”Aivan ihana piristysruiske ankeana korona-aikana, kun ei ole mitään voinut tehdä. Kiitos vetäjille!”, myös Inga iloitsee, 79.

Maija-Liisa on samaa mieltä.

”Olin ajatellut, että olisipa Larussa jotain kivaa harrastusta meillekin, olin jopa toivonut pikku teatteria, joten tämä tuli kuin tilauksesta. Meillä on rento ja avoin ilmapiiri. Ryhmässä korostetaan me-henkeä. Pidän siitä asenteesta.”

”Tämä on suurenmoinen tilaisuus olla mukana näin joustavassa porukassa. Itsekin olen huomannut, että ulottuvuuksia löytyy meistä jokaisesta. Täällä ollaan empaattisia ja yhteensoveltuvia vaikka ollaan monesta eri lähtökohdista tänne tultu. Meillä on ollut todella hyvä valmennus ja hyvä yhteisymmärrys”, Kielo, 82, toteaa.

Irja, 68, kertoo haaveenaan olleen, että voisi eläkkeelle päästyään mennä vaikka iltanäyttelijäksi.

”Täällä olen saanut toteuttaa itseäni, näyttämöllistä puolta ja mielikuvitusta. On saanut kelata näitä lapsuusmuistoja, tosi kivaa.”

Ryhmäläisten kommentteihin kiteytyy muistojen teatterin ydin ja merkitys, etenkin seniori-ikäiselle. Kun eläkeikä koittaa, koittaa myös vapaus toteuttaa itseään. Luovuus ei nimittäin kulje kiireen kanssa käsi kädessä. Ikääntyminen voikin parhaimmillaan olla eräänlainen räjähdysmäinen luovuuden ekspansio. Ja onhan iäkkäällä mahtava elämänkokemus, josta ammentaa ainesta vaikka juuri näytelmän tekemiseen. Ulottuvuuksia tosiaan löytyy meistä kaikista.

Tule joulu, joudu aatto -esityksen ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa muistojen teatterin uranuurtaja Leonie Hohenthal-Antin ja musiikkipuolesta musiikin maisteri Päivi Järvinen. Kumpikin myös näyttelee mukana.

  • Tule joulu, joudu aatto esitetään tiistaina 21.12. kello 15 nuorisotalo Apajassa osoitteessa Pajalahdentie 10 a B. Vapaa pääsy.