Lauttasaari-Seura

Kupla vaatisi poikkeamisluvan

Kuplan voi saada Ruukinlahteen vain kaavamuutoksella tai poikkeamispäätöksellä. Poikkeamisen erityinen syy voi olla tontin tarkoituksenmukainen käyttö. Kuvassa Hernesaaren kuplahalli. (Kuva: PPJ)

TEKSTI Katja Pesonen

Lauttasaaressa odotetaan kiivaasti kuplaa Ruukinlahdenpuistoon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että toivo on menetetty.

Vielä pari vuotta sitten kaupunki oli valmis antamaan kuplalle paikan Ruukinlahdenpuistosta. PPJ:n puheenjohtaja Sami Aurejärvi sanoo, että nyt kaupungilta on tullut selkeä viesti siitä, ettei kuplalle enää anneta tilaa.

”Emme kuitenkaan ole missään vaiheessa saaneet keneltäkään päteviä argumentteja siihen miksi kuplaa ei voisi sinne laittaa. Kuplan puolesta niitä sen sijaan löytyy. PPJ:n takki on tyhjä. Paljon olemme jo tehneet. Seuraavaksi kontaktoimme ainakin lisää poliitikkoja”, Aurejärvi toteaa.

Lauttasaaren ala-asteen koulun johtokunnan puheenjohtaja Hannu Rosokivi on ollut syyskuun alussa puhumassa Aurejärven kanssa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestari Tomi Sevanderin kanssa.

”Hän suhtautui asiaan positiivisesti ja lupasi selvittää kuplan mahdollisuuksia. Olemme ehdottaneet, että alueelle suunnitellulle tekonurmelle tehtäisiin kuplavaraus eli betonivaluita kuplan kiinnitystä varten. PPJ olisi valmis vaikka maksamaan ne itse, sillä kaupunki hoitaisi alueelle kenttää varten joka tapauksessa muun infran kuten sähköt”, Rosokivi sanoo.

 

Ruukinlahdenpuisto on kaavoitettu puistoalueeksi, joka ei salli suuren rakennelman pysyvää rakentamista. Kyse ei kuitenkaan olisi pysyvästä rakennuksesta vaan kupla olisi paikoillaan ainoastaan talvikäytössä ja se purettaisiin kevät- ja kesäkuukausiksi pois.

Tiimipäällikkö Mikko Reinikainen kaupunkiympäristön toimialalta sanoo kaupungin olevan tietoinen siitä, että kupla purettaisiin kesäkaudeksi, sillä se on kuplien luonne.

”Hallin tilapäisyydellä tai pysyvyydellä ei ole mitään tekemistä kesäkaudeksi purkamisen kanssa. Pysyvyys tarkoittaa pysyvää mahdollisuutta kattaa jalkapallokenttä kuplahallilla talvikaudeksi. Jos kuplahallin sijoituspaikka on pysyvä – mikä tarkoittaa siis sitä, että se poistetaan kentän päältä kesäkaudeksi – tulisi toiminnon olla asemakaavan mukainen”, Reinikainen toteaa.

”Tilapäinen paikka puistoon on kuplahallille periaatteessa mahdollista myöntää tilapäisellä poikkeamisluvalla lyhyehköksi määräajaksi, joka on enimmillään noin viisi vuotta. Näin todettiin silloin vuosina 2017-2018, kun näytti siltä, että PPJ:n kuplahalli poistuu Hernesaaresta ja seura jää ilman talviharjoittelupaikkaa ennen Jätkäsaareen pystytettävän uuden kuplahallin valmistumista. Tilanne on muuttunut ja PPJ ei ole jäämässä ilman talviharjoittelupaikkaa, vaan siirtyminen Hernesaaresta Jätkäsaareen onnistuu ilman välivaiheita.”

Reinikainen muistuttaa, että puistosuunnitelma on keskeneräinen ja siitä on tulossa asukastilaisuus. Koska alueelle suunnitellaan koirapuistoa ja lumen vastaanottoasemaa, alueen käyttöä suunnitellaan eri palvelujen kesken työryhmässä, johon kuuluvat muun muassa kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu, asemakaavoitus ja liikenne- ja katusuunnittelu. Lisäksi keskustelua urheilutoimintojen osalta on käyty liikuntapalvelujen kanssa.