TEKSTI Pete Suhonen
Kaupunkiympäristölautakunta palautti Ruukinlahdenpuiston suunnitelman takaisin valmisteluun toissa viikolla. Uuden suunnitelman tulee sisältää paikka kuplahallille.
Puiston suunnitellusta vastaavan projektinjohtaja Camilla Lindroth-Vanhalan mukaan suunnittelutyö käynnistyy rinnan kuplahallin vaatiman kaavamuutoksen kanssa. Uutta suunnitelmaa ei kuitenkaan voi hyväksyä ennen kuin kaava sallii kuplan sijoittamisen puistoon.
Kaupunki ei ole luopumassa ajatuksesta perustaa puistoon myös lumen välivarastointipaikkaa. Kaupunkiympäristön ylläpidon mukaan lumen välivarastoinnille on tarve Lauttasaaressa.
“Uudessa suunnitelmassa kuplahalli ja lumen varastointitila pelikenttineen tulee sovittaa keskenään puiston länsiosaan. Kuplahalli sijoittamista puistosuunnitelmassa esitetyn avoimen nurmialueen tilalle tarkastellaan. Yhteensä kupla ja lumen välivarastointipaikka vievät noin 1,2 hehtaaria. Toista tekonurmikenttää ei todennäköisesti enää tehdä, koska kuplan kenttä korvaa lumen välivarastoinnin kanssa yhteiskäyttöön esitetyn tekonurmen. Asfalttipintainen lumitila toimii muina aikoina pienpelikenttänä erilaisille harrastuksille”, Lindroth-Vanhala sanoo. Lisäksi puistoon tulee koira-aitaus, jonka sijaintia puiston koillisosassa ei olla muuttamassa.
Lindroth-Vanhalan mukaan vielä on liian aikaista arvioida uudelleen suunniteltavan puiston kokonaiskustannuksia tai käyttökustannuksia. Kuplan perustamistyöt maksavat lisää aikaisemmin esitettyyn suunnitelmaan nähden, mutta kaupunki saa kuplasta vuokratuottoa. Asemakaavoitus arvelee, että kaavan muutosprosessi kestää yhdeksästä kuukaudesta vuoteen.
“Hyväksytyn puistosuunnitelman jälkeen laaditaan rakennussuunnitelmat. Jos prosessi etenee tavoitellusti, arvioitu rakentamisen aloitusajankohta olisi vuoden 2021 loppupuolella”, Lindroth-Vanhala sanoo.