Lauttasaari-Seura

Kuplahanke etenee – oikeuden päätöstä odotetaan

Havainnekuva jalkapallokentän sijoittumisesta Ruukinlahdenpuiston länsiosaan. Kupla puretaan kesän ajaksi. Kuva: Helsingin kaupunki.

TEKSTI Pete Suhonen

Jalkapalloseura PPJ on jatkanut tiivistä yhteydenpitoa kaupunkiin, jotta kuplahalli voitaisiin perustaa Ruukinlahdenpuistoon mahdollisimman pian.

Puiston länsiosan asemakaavamuutos on tällä hetkellä hallinto-oikeuden käsittelyssä. Arvio on, että oikeuden päätös asemakaavavalituksesta saataisiin ensi huhtikuussa.

”Yhteistyö kaupungin kanssa on sujunut mallikkaasti. Pidämme tammikuussa kaupungin kanssa vielä kokouksen, jossa tarkistamme, että kaikki on huomioitu kuplahallin ja puiston suunnitelmien yhteensovituksessa. Sen jälkeen jäämme odottamaan, että hallinto-oikeus vahvistaisi kaavan. Lauttasaaren lasten- ja nuorten kannalta olisi enemmän kuin hienoa jos näin kävisi”, sanoo hallihanketta ajava PPJ:n Hannu Rosokivi.

Jo aiemmin kaupunki ja PPJ ovat yhteisesti todenneet, että osapuolten tavoitteena on puiston ja hallin perustusten mahdollisimman nopea rakentaminen. ”Jos kaikki menee kuin Strömsössä, halli voi nousta Ruukinlahdenpuistoon jo ensi syksyksi”, Rosokivi uskoo.

Rakentamista tukevat toimenpiteet ovat jo alkaneet. Kaupunki rakentaa puistoon parhaillaan kahta esikuormituspengertä   painumaseurantaa varten. Tuloksia hyödynnetään, kun kentän betonianturaperustukset tehdään. Toinen penger on metrin, toinen kahden metrin korkuinen.

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.