Hiilineutraali Lauttasaari 2030-projektin eteneminen on jälleen yhtä konkreettista vaihetta rikkaampi, kun Lauttasaari-Seura käynnisti joukkorahoituskampanjan Mesenaatti.me -palvelussa. Myös hankkeen ohjausryhmä kannusti rahoituskampanjan toteuttamiseen.
Seura kerää rahoituskampanjan kautta osa-rahoitusta kyselytutkimuksen toteuttamiseksi, sillä hankkeen ohjausryhmäänkin kuuluvat K-ryhmä ja Helen ovat lupautuneet antamaan tukensa. Joukkorahoituksen kautta haetaan 10.000 euron osuutta kilpailutuksen kautta toteutettavan kyselytutkimuksen toteuttamiseksi. Kyselyn kautta on tarkoitus kartoittaa esimerkiksi asukkaiden asumiseen, liikkumiseen ja kiertotalouteen liittyviä tapoja sekä mielipiteitä hiilineutraalius-hankkeelle asetettavista konkreettisista tavoitteista.
“Meille on tärkeää tehdä asioita mahdollisimman läpinäkyvästi ja koimme, että Lauttasaaren yhteisöllisyys voisi auttaa meitä tavoitteen saavuttamisessa” toteaa Lauttasaari-Seuran hallituksen puheenjohtaja Nina Lukkari. Hän jatkaa: “Toteutimme vuonna 2019 Lauttasaari-barometrin yhdessä Taloustutkimuksen kanssa ja vastaavanlainen lähestymistapa tuntui ehdottoman oikealle myös näin ison hankkeen kohdalla. Tässä ei ole missään tapauksessa kyse siitä, mitä mieltä kaupunginosayhdistys on, vaan haluamme nimenomaan saada kuuluville asukkaiden äänen ja mielipiteet.”
Mitä siis sinä voit tehdä?
Varmasti vielä paljonkin, mutta näin hankkeen alkuvaiheessa tärkeää on tiedon välittäminen ja rahoituksen hankkiminen. Jokainen euro vie hanketta eteenpäin. Osallistu siis joukkorahoituskampanjaamme Mesenaatti.me kautta. Kampanjamme on jo houkutellut mukaan myös lauttasaarelaisen B2B valokuvaukseen erikoistuneen Stoodio Oy:n, joka tarjoaa vastikkeeksi jokaisesta 500 euron mesenaatista ilmaisen kuvaussession ammattikuvaajan kanssa huipputason studiolla!
Kun rahoitat joukkorahoitushankettamme 500 euron “yritys” mesenaatilla, saat vastikkeeksi ilmaisen valokuvaustuokion ammattilais-studiolla. Voit käyttää ammattilaiskuvaajaa ja otattaa itsestäsi ammattimaiset LinkedIn kuvat, kuvauttaa upean perhekuvan tai antaa lapsesi kokeilla mallikuvausta! Teemme yhteistyötä lauttasaarelaisen B2B valokuvaukseen erikoistuneen Stoodio Oy:n kanssa. Stoodion asiakkaita ovat esim. SOK, Voglia, Nanso, Halti, Billebeino, Moiko, Reima jne.
Vastike sisältää: Kuvaussessio studiolla ammattivalokuvaajan kanssa, kesto noin 20 minuuttia. Kaikki kuvat saat käyttöösi sähköisessä muodossa. Kuvauksen arvo noin 150 euroa. Ei sisällä puvustusta, meikkausta, stailausta jne.
Yritysmesenaatin maksun yhteydessä laita yhteystietosi sähköpostitse osoitteeseen info@lauttasaari.fi niin saat lisätietoja kuvausajan varaamiseksi.
Lisätietoja kumppanistamme: STOODIO Oy on Suomen ainoa verkkokaupan tuotekuviin erikoistunut tuotekuvastudio. Me hyödynnämme kuvaamisessamme ainutlaatuisia StyleShoots- ja Orbitvu -kuvauslaitteita ja siksi me pystymme toimittamaan johdonmukaisia ja valmiiksi syvättyjä verkkokauppavalmiita tuotekuvia ja -videoita nopeasti, helposti ja erittäin kustannustehokkaasti. Iso studiomme sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa helposti tavoitettavissa olevassa perinteisessä teollisuuskiinteistössä, Novitan vanhassa lankatehtaassa.
Mesenaatteja löytyy myös 20, 50 sekä 150 euron suuruisina. Mikäli olet kiinnostunut tukemaan hanketta jollain muulla tavalla, olethan yhteydessä Seuran toimistoon!
Lisätietoa hankkeesta löydät täältä.