Lauttasaari-Seura

Lapset osoittivat mieltään

Myllykallion oppilaat osoittivat viime viikolla mieltään turvallisten koulutilojen puolesta. (Kuva: Milka Alanen)

Lauttasaaren ala-asteen 5A-luokkalaiset järjestivät oma-aloitteisesti mielenosoituksen puhtaan sisäilman, turvallisten koulutilojen ja väistötilojen puolesta. Mielenosoitukseen liittyi vitosten lisäksi suuri joukko muitakin koulun oppilaita, yhteensä lapsia oli noin sata koulun pihalla ottamassa kantaa. Vanhempien vetoomuksista, oireilevista lapsista ja opettajista huolimatta kaupunki uskoo, että Myllykallion koululla voi turvallisesti opiskella siihen asti, kunnes Vattuniemen koulu valmistuu 2020 ja se toimii väistötilana Myllykallion koulun peruskorjauksen ajan.

Lauttasaaren ala-asteen vanhempainyhdistys sekä koulun johtokunnan jäseniä ja muita henkilöitä on tehnyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle Myllykallion koulutalosta. Koulun 28 opettajaa ovat tehneet vastaavan kanteen. Kummassakin pyydetään eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään Helsingin kaupungin menettelyä Lauttasaaren ala-asteen Myllykallion koulutalon sisäilmaongelman käsittelyssä ja koulun korjaamisessa. Samalla pyydetään myös selvittämään, ovatko vastuulliset virkamiehet syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen tilojen kunnon selvittämisen, korjaamisen, tiedonannon ja oppilaiden ja henkilökunnan terveyden turvaamisessa.

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.