Lauttasaarelaislapset kuuluvat Helsingin aktiivisimpiin harrastajiin

Uusi tutkimus osoittaa, että lauttasaarelaiset lapset ja nuoret ovat Helsingin aktiivisimpia harrastajia.

Lauttasaari liikuttaa. Saaren lapset ja nuoret nimittäin harrastavat kaupungin kärkitasolla. (Kuva: Pixabay)

TEKSTI Katja Pesonen

Lauttasaaressa harrastetaan ahkerasti. Helsingin kaupungin tuore tutkimusjulkaisu osoittaa, että lauttasaarelaislapset ja -nuoret kuuluvat kaupungin aktiivisimpiin harrastajiin. Alue sijoittuu kärkijoukkoon niin ohjatussa liikunnassa, seuraharrastamisessa kuin päivittäisessä liikunnassa.

Tutkimus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskyselyihin vuosilta 2017 ja 2025.

”Lähes kaikilla lauttasaarelaisilla lapsilla ja nuorilla on jokin säännöllinen harrastus, ja Lauttasaari on pitkään kuulunut Helsingin kärkijoukkoon, kun tarkastellaan harrastamisen yleisyyttä peruspiiritasolla. Vaikka harrastamista koskeva kysymys Kouluterveyskyselyssä on muuttunut vuosien varrella, Lauttasaari on säilynyt alueena, jossa harrastaminen on poikkeuksellisen yleistä mittaustavasta riippumatta”, kertoo Helsingin kaupungin strategiaosaston kaupunkitietopalveluiden erikoistutkija Suvi Määttä.

Määtän mukaan niin ohjattu liikunta, omatoiminen liikkuminen kuin seuraharrastaminen ovat Lauttasaaressa selvästi yleisempiä kuin Helsingissä keskimäärin. Erityisesti ohjatussa liikunnassa ja seuraharrastamisessa alueelliset erot ovat Helsingissä suuria, ja Lauttasaari kuuluu aktiivisimpien kaupunginosien joukkoon.

Sen sijaan taide- ja kulttuuriharrastuksissa erot kaupunginosien välillä ovat pieniä.

”Lauttasaaressa ohjattu taiteen ja kulttuurin harrastaminen on suurin piirtein Helsingin keskiarvon tasolla sekä lapsilla että nuorilla”, Määttä sanoo.

Hyvät mahdollisuudet harrastaa

Tutkimuksen mukaan lauttasaarelaisnuoret kokevat keskimääräistä useammin, että omalla asuinalueella on kiinnostavaa vapaa-ajan toimintaa. He myös tuntevat alueensa harrastusmahdollisuudet hyvin.

Liikkumisessakin Lauttasaari sijoittuu aivan kärkeen.

”Liikkumisen osalta alueelliset erot ovat maltillisempia kuin ohjatussa liikunnassa tai seuraharrastamisessa. Tästä huolimatta päivittäin liikkuvien osuus on Lauttasaaressa yksi korkeimmista, ja myös paljon liikkuvien määrä on suuri. Erityisesti nuorten päivittäinen liikkuminen on yleistynyt ajan myötä”, Määttä kertoo.

Vaikka kehitys on myönteistä, kaikki lapset eivät liiku riittävästi.

”On tärkeää tiedostaa, että myös Lauttasaaressa on lapsia ja nuoria, joiden liikkuminen jää selvästi suositusten alle.”

Turvallisuus kannustaa liikkumaan

Määtän mukaan lasten liikkumiseen vaikuttaa paljon myös se, millaiseksi he kokevat oman asuinympäristönsä.

Hänen aiempi tutkimuksensa vuodelta 2024 osoittaa, että kokemus turvallisesta ja liikkumiseen kannustavasta asuinalueesta lisää lasten fyysistä aktiivisuutta. Jos lapsi kokee, että omalla alueella on tilaa ja mahdollisuuksia liikkua mielekkäällä tavalla, hän myös liikkuu todennäköisemmin suositusten mukaisesti. Se, että lapsi kokee turvalliseksi liikkua yksin asuinalueellaan taas saa aikaan sen, että hän käyttää ulkokenttiä, kaupunkitilaa, kevyen liikenteen väyliä tai omaa ja kaverin pihaa viikoittain todennäköisemmin kuin ne, jotka kokivat asuinalueensa turvattomammaksi. Turvattomaksi koettu asuinalue vähensi alle 18-vuotiaiden liikkumista keskimäärin noin kahdeksalla minuutilla viikossa.

Turvallisuuden merkitys näkyy myös vanhempien päätöksissä. Jos vanhemmat kokevat asuinalueen turvalliseksi, he sallivat useammin lasten liikkua ja kulkea harrastuksiin itsenäisesti. Samalla lasten oma halu liikkua lähiympäristössään kasvaa.

Kannustamista, ei moittimista

Myönteisen kehityksen taustalla on Määtän mukaan useita tekijöitä: liikunnallisen elämäntavan edistämiseen on panostettu kouluissa, urheiluseuroissa, järjestöissä, nuorisotyössä sekä oppilas- ja opiskeluhuollossa, ja samalla myös arjen liikkumisympäristöjä on kehitetty. Lauttasaaren tulokset osoittavat, että helposti saavutettavat harrastusmahdollisuudet, turvallinen ympäristö ja kannustava ilmapiiri voivat yhdessä näkyä lasten ja nuorten aktiivisessa arjessa.

Vaikka lasten ja nuorten liikkumattomuudesta käydään vilkasta keskustelua, Määttä toivoo näkökulmaan muutosta.

”Liikkumista koskevassa keskustelussa olisi tärkeää pelkän soimaamisen sijaan nostaa enemmän esiin liikunnallisen elämäntavan myönteisiä merkityksiä hyvinvoinnille ja elämänlaadulle sekä vahvistaa kannustavaa ilmapiiriä lasten ja nuorten liikkumisen ympärillä.”

Hänen mukaansa yksikin myönteinen kokemus tai rohkaiseva kannustus voi auttaa lasta tai nuorta löytämään itselleen mielekkään tavan liikkua.

”Yksittäiset myönteiset kokemukset tai rohkaisut voivat olla merkityksellisiä, jotta lapsi tai nuori löytää itselleen sopivia tapoja liikkua tai lisätä omaa aktiivisuuttaan. Samalla on kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota niihin väestöryhmiin, joissa liikkuminen on vähäisempää.”

 

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.