Ahven on pilkkijöiden suosikki.
Silakkaa litkataan Lauttasaaren salmissa.
Siikaa ongitaan keväisin Lauttasaaren silloilta.
TEKSTI ja KUVA Katja Pesonen
Silankanlitkaajat ovat tuttu näky Lauttasaaren sillalla, mutta harvempi kuitenkaan tietää, että saaren ympäristössä elää kymmeniä kalalajeja. Itse asiassa Lauttasaaressa on koko Suomen mittakaavassa kalalajeja harvinaisen runsaasti.
”Suomessa on tavattu kaiken kaikkiaan noin seitsemänkymmentä vakituisesti lisääntyvää kalalajia ja niistä noin neljäkymmentä löytyy Lauttasaaresta. Lauttasaari on kalaston monimuotoisuudeltaan yksi Suomen rikkaimpia merialueita”, kertoo lauttasaarelainen kalatutkija Ari Saura.
Saaren eri puolilla meri näyttää erilaiselta. Etelärannalla Takaniemessä avautuu ulkomeren kaltainen näkymä, kun taas Katajaharjun puolella sijaitsevat suojaisammat sisälahdet. Kalat kuitenkin ovat liikkuvaista sorttia, joten lajistoa ei voi rajata tarkasti eri alueille. Veden lämpötila vaikuttaa silti lajien viihtymiseen. Sisälahdet lämpenevät kesällä enemmän, mikä suosii särkikaloja, ahventa ja haukea. Viileämpää vettä suosivat esimerkiksi siika ja meritaimen, joita tavataan enemmän ulompana merellä.
Suolaista ja makeaa
Myös meren suolapitoisuus vaikuttaa kalastoon, mutta mereen ei voi vetää tarkkaa viivaa, missä kohtaa on suolaista ja missä makeampaa vettä. Itämeri on Sauran mukaan enemmänkin murtovesiallas kuin varsinainen meri. Sen suolapitoisuus on valtameriin verrattuna alhainen, eikä Lauttasaaren ympäristössä ole suuria eroja veden suolaisuudessa.
Seistään Takaniemessä. Saura osoittaa rantakivikkoa.
”Kivikossa ja hiekkapohjalla viihtyy useita tokkoja, kuten mustatäplätokko, mustatokko ja hietatokko. Ne ovat hyvin piilottelevia ja sulautuvat ympäristöönsä”, Saura kertoo.
Mustatäplätokko on Itämereen levinnyt vieraslaji, mutta sen vaikutukset eivät välttämättä ole yksiselitteisen haitallisia, sillä esimerkiksi ahven käyttää sitä ravintonaan.
Kivikkoisilla rannoilla tavataan myös mutuja, Suomen pienimpiin kuuluvaa särkikalaa, sekä erilaisia simppuja, kuten kivisimppua, härkäsimppua ja piikkisimppua. Kylmän veden aikaan alueella liikkuvat myös siika ja meritaimen.
Takaniemi on suosittu siianongintapaikka, ja verkoilla saadaan Lauttasaarta ympäröivistä vesistä myös kuhaa, ahventa, haukea ja lahnaa. Alueella kalastetaan paljon meritaimenta, mutta Saura muistuttaa luonnonvaraisten taimenkantojen suojelusta. Luonnonvaraisen meritaimenen tunnistaa rasvaevästä, ja se on kokonaan rauhoitettu. Jos sellainen tarttuu koukkuun tai jää verkkoon, se on vapautettava välittömästi takaisin mereen.
Kaskisaaren sillan ympäristössä kalasto muuttuu. Sisälahdissa viihtyvät monet särkikalat, kuten lahna, sorva, suutari ja hopearuutana. Hopearuutana on alun perin Kauko-Idästä peräisin oleva vieraslaji, joka on todennäköisesti tuotu Eurooppaan lammikkokalaksi. Se leviää tehokkaasti ja kilpailee elintilasta alkuperäisten lajien kanssa.
Kesäisin uimareita saattavat hämmästyttää pienet kalat, jotka tulevat tutkimaan ja nyppimään sääriä matalassa vedessä.
”Ne ovat usein piikkikaloja tai pikku salakoita. Piikkikalat ovat erittäin uteliaita ja saattavat tulla näykkimään esimerkiksi ihon pinnalla olevia pieniä rupia”, Saura kertoo.
Lauttasaaren sillalta kalastetaan silakan lisäksi myös kuoretta, jota myös norssiksi kutsutaan. Jotkut vierastavat sen tuoksua, mutta Saura pitää sitä erinomaisena ruokakalana.
”Tuoksu muistuttaa tuoretta kurkkua, mutta häviää kypsennettäessä. Mielestäni kuore on todella hyvä ruokakala. Se liikuskelee täällä aikaisin keväällä. Se on sellainen kylmänsuosija, että se häipyy kesän tullen ulkomerelle syvempiin ja viileämpiin vesiin.”
Itämeren tila näkyy kaloissa
Vaikka Lauttasaaren kalasto on edelleen monipuolinen, näkyvät Itämeren ympäristöongelmat myös saaren vesissä. Rannikkovesien rehevöityminen on suosinut lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä viihtyviä lajeja, kuten särkeä, ahventa, kuhaa ja haukea. Sen sijaan kylmää ja kirkasta vettä suosivat lohikalat ovat kärsineet muutoksista.
”Mereen kulkeutuu jatkuvasti ravinteita maa- ja metsätaloudesta sekä kaupungeista. Se lisää rehevöitymistä ja muuttaa kalakantojen rakennetta”, sanoo Saura.
Myös ilmastonmuutos vaikuttaa. Itämeren vesi on nykyisin lämpimämpää kuin muutama vuosikymmen sitten, ja leudot talvet lisäävät ravinteiden huuhtoutumista mereen.
Kalojen elinoloihin vaikuttavat myös rannikkoalueiden rakennushankkeet ja merentäytöt. Kalojen kutualueet tai vaellusreitit voivat sijaita rakentamisen vaikutusalueella. Saura huomauttaa, että jos kalat ovat käyttäneet samaa reittiä satoja vuosia, uuden reitin omaksuminen voi kestää useita sukupolvia, sillä muisti reitistä kulkee kalojen geeneissä.
Nykyisin suurissa hankkeissa tehdään ympäristövaikutusten arvioinnit, joissa tarkastellaan myös vaikutuksia kalastoon. Viranomaiset voivat velvoittaa rakennuttajia seuraamaan alueen kalojen poikastuotantoa useiden vuosien ajan tai rakentamaan kaloille kiertoreittejä rakentamisen ajaksi. Viranomaiset voivat myös velvoittaa rakentajia istuttamaan kaloja lisää tarpeen vaatiessa.
Itämeren tilasta keskusteltaessa esiin nousevat usein ympäristömyrkyt. Sauran mukaan elohopea on tunnetuin niistä, mutta ongelma korostuu usein enemmän sisävesissä kuin merialueilla.
”Joissakin sisävesissä ja rannikolla jokien suistoalueilla kalojen myrkkypitoisuudet voivat erilaisten valuma-alueella tapahtuneiden päästöjen vuoksi olla paikoin suurempia kuin ulompana meressä, sillä merialueella suuret vesimassat laimentavat haitta-aineita tehokkaasti. Kalan syömisen terveyshyödyt ovat yleensä kuitenkin paljon suurempia kuin mahdolliset haitat. Lauttasaaren merialueen kaloja voikin syödä turvallisin mielin”, sanoo Saura.
Taimenesta tuli menestystarina
Saura tunnetaan erityisesti pitkästä työstään meritaimenen parissa. Hän työskenteli tutkijana Luonnonvarakeskuksessa ja sitä edeltäneessä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa, jossa meritaimenkantojen seuranta oli yksi hänen keskeisistä tutkimusalueistaan. Hän aloitti Vantaanjoesta hävinneen taimenen palauttamisen takaisin jokeen ja oli ensimmäinen, joka istutti sinne taimenia.
Kun Saura aloitti työnsä yli neljäkymmentä vuotta sitten, harva uskoi, että Vantaanjoesta voisi vielä tulla merkittävä taimenjoki.
”Silloin ajatus tuntui monista epärealistiselta. Nyt taimen lisääntyy luonnonvaraisesti käytännössä koko vesistöalueella, ja Vantaanjoki on yksi Suomenlahden tärkeimmistä luonnonpoikasten tuottajista. Siihen meni silti vuosikymmeniä. Luonnon palautuminen on hidasta, mutta pitkäjänteisellä työllä voidaan saada aikaan merkittäviä tuloksia.”
Sauran mukaan suhtautuminen kalakantojen suojeluun on muuttunut merkittävästi hänen uransa aikana. Aikoinaan hän oli yksinäinen susi, joka teki tutkimuksia, kirjoitti raportteja ja kävi pitämässä luentoja kalojen tärkeydestä ekosysteemiin.
”Nykyään kaupungit, viranomaiset, tutkijat ja järjestöt tekevät paljon yhteistyötä. Kalojen ja vesiluonnon merkitys ymmärretään aivan eri tavalla kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.”