TEKSTI Ville Elomaa
Lauttasaari-lehden perustaja Eeva Mustonen kuoli 10. heinäkuuta 100 vuoden iässä. Mustonen olisi täyttänyt syksyllä 101 vuotta. Hän oli loppuun saakka vireä ja asui omassa kodissaan Tapiolassa.
Mustonen oli kotoisin Jämsästä, hän oli nuorin maalaistalon kymmenestä lapsesta. Sodan aikana Mustonen toimi pikkulottana. Sodan päätyttyä hän muutti Helsinkiin.
Eeva Mustosen mies, toimittaja Kauko Mustonen, huomasi 1960-luvun lopulla, että Lauttasaari tarvitsee oman lehden. Vuoden päivät asiaa pohdittuaan Mustoset perustivat Lauttasaari-lehden.
Lehden toimitus sijaitsi Mustosten kotona Telkkäkujalla. Ensimmäinen Lauttasaari-lehden numero jaettiin postiluukkuihin 16. joulukuuta 1968.
Koemielessä perustettu lehti jäi elämään. Toimitus siirtyi aina Mustosten muuttaessa, ja lopulta vuonna 1974 lehti sai ensimmäisen oikean toimitilansa osoitteessa Pohjoiskaari 12. Vuonna 1985 Kauko Mustonen halusi jäädä eläkkeelle ja myi lehden Lauttasaari-Seuralle. Eeva Mustonen toimi päätoimittajana vuoden 1986 alusta parin vuoden ajan.
Myöhemmin Eeva Mustonen muisteli lehden perustamisen olleen taloudellinen uhkayritys. ”Pari vuotta meni niin, ettei itselle saatu juuri mitään. Kaikki rahat laitettiin periaatteella ’kävi miten kävi’ ”, hän sanoi ja totesi kuitenkin tyytyväisenä, että ”Koskaan ei kaduttu lehden perustamista ja sen vaatimaa työmäärää”.
Eeva ja Kauko Mustonen tekivät tärkeän kulttuurisen ja journalistisen teon perustaessaan Lauttasaaren ensimmäisen oman lehden, joka täyttää muutaman vuoden kuluttua jo 60 vuotta.