Koronapandemia on vesittänyt kahden edellisvuoden Lauttasaari-päivän, mutta tänä vuonna saarta päästäneen taas juhlimaan.
Vuosina 2017–2019 Lauttasaari-päivän huipentuma oli tuhansia asukkaita koonnut syyskuun ensimmäisen lauantain Katujuhla Tallbergin puistotiellä.
Tänä vuonna Lauttasaari-Seuran ja yhteistyökumppaneiden järjestämää Lauttasaari-päivää vietetään viikkoa aikaisemmin, lauantaina 27. elokuuta. Juhlapaikka vaihtuu Kasinonrantaan, jonne nousee suuri esiintymislava kiinnostavaa artistikaartia ja puhujia varten. Tarjolla on katuruokaa ja laaja kirpputorialue. Myös yritykset ja yhteisöt esittäytyvät omilla pisteillään.
Rantapäivä päättyy iltavalojen loisteessa venetsialaisiin, jotka toteutetaan yhdessä eteläisten kaupunginosien kanssa.
Lauttasaari-päivän myynti- ja esittelypaikkojen, sekä kirpputori- ja katuruoanmyyntipaikkojen varaaminen on alkanut. Paikan voi varata Lauttasaari.fi-verkkopalvelussa.
Lauttasaari-päivän ohjelma tarkentuu kesän aikana. Seuraa Lauttasaari-lehteä.
PS