Lauttasaari-Seura

Lauttasaari saa musiikkijuhlat kesäkuussa – idean takana huipputekijät

Lauttasaareen on syntymässä kansainvälisen tason musiikkijuhla. Juhlien keskeisin konserttitila on kirkkosali. Kuva: Lauttasaaren seurakunta.

Lauttasaari saa oman musiikkijuhlansa kesäkuun puolessa välissä. Vastaperustetun Lauttasaaren musiikkijuhlat -tapahtuman idean takana ovat lauttasaarelaiset, Kuhmon kamarimusiikkifestivaalit perustanut sellotaiteilija Seppo Kimanen sekä Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja, kapellimestari Ville Matvejeff

 ”Lauttasaaressa on edellytyksiä järjestää korkeatasoisia musiikkitapahtumia, etenkin koska saarella asuu runsaasti maamme eturivin muusikoita”, Kimanen ja Matvejeff toteavat. 

Seppo Kimanen myös toimii Lauttasaaren musiikkijuhlien taiteellisena neuvonantajana  yhdessä pianotaiteilija Taru Myöhänen-Mäkelän kanssa. Taiteellinen johtaja on kanttori Hiski Wallenius

 Tarkoituksena on järjestää kansainvälisen tason kulttuurielämyksiä, musiikkia ja keskusteluja. Musiikkijuhlien teema on meri ja keskeisin konserttipaikka akustisesti laadukas ja näyttävä kirkkosali. Iltakonsertit järjestetään Lauttasaaren kirkossa, päiväkonsertit muualla saarella.  

 Juhlissa kuullaan kymmeniä artisteja, muun muassa Beethovenin teosten tulkkina arvostettua Juhani Lagerspetziä, sekä Lauttasaaressa asuvaa pariskuntaa, sopraano Annika Leinoa ja pianisti-säveltäjä Jukka Nykästä.  

Lauttasaari-Seuran järjestämää musiikkijuhlaa vietetään ensimmäisen kerran 15.–18.6. Lippuja konsertteihin myy R-Kioski ja Lippu.fi. 

PS
Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.