Lauttasaari-Seura

Lauttasaari sai oman koronatestauspisteen

Koronatestiauto on parkkeerannut Heikkilänaukiolle tiistaina 26. tammikuuta. Kuva on Kampista.

TEKSTI Katja Pesonen

THL kannustaa menemään koronatesteihin, jos vähänkään epäilee saaneensa tartunnan tai altistuksen koronalle. Lauttasaarta lähin testauspiste sijaitsee Kampissa. Lauttasaarelaisen Markus Ulfstedtin yritys 9Lives pitää Helsingissä neljää koronatestauspistettä ja on avannut nyt viidennen Lauttasaareen. Testiauto sijaitsee Heikkilänaukiolla.

”Sain idean, koska itsekin olen lauttasaarelainen ja täällä altistumisia koronalle jatkuvasti tulee. Vaikka koronatestiin kannustetaan matalalla kynnyksellä, monelle voi kuitenkin olla haasteellista lähteä testeihin keskustaan”, Ulfstedt kertoo.

9Lives on Suomen suurin yksityinen ensihoito- ja sairaankuljetuspalveluita tarjoava yritys. Lauttasaaren pisteellä on kerrallaan aina kaksi työntekijää ottamassa näytteitä. 9Livesin nettisivuilla täytetään ensin esitietolomake, jonka jälkeen maksetaan testi ja varataan aika. Testi maksaa Kela-korvauksen kanssa 59 euroa, ilman sitä 159 euroa. Päälle tulevat palvelu- ja lähetemaksu. Tulosten arvioitu valmistumisaika on 12 tuntia.

”Jos netinkäyttö ei ole mahdollista, voidaan lomake täyttää myös testauspisteellä”, Ulfstedt sanoo.

Lauttasaarelaiset saavat koronatestin ilmaiseksi 30. tammikuuta asti, jos se olisi muutoin Kelan korvattavissa eli jos on altistunut koronalle tai on sen oireita.

Koronatestiauto on paikalla arkisin ja lauantaisin kello 10-18.

Lisätietoja korona.9lives.fi

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.