TEKSTI Pete Suhonen
Lauttasaari-Seura on ottanut kantaa Länsiväylän ympäristön skenaarioihin. Kaupunki julkaisi toissa viikolla neljä skenaariota, joiden yhdistelmästä on määrä muotoutua Länsiväylän varren osayleiskaava. Kolmessa skenaariossa täytetään merta, kahdessa jättikasvun skenaariossa väestönlisäys pohjoiseen Lauttasaareen olisi arviolta jopa 7 500–12 000 asukasta.
”Lauttasaari on kasvanut 2000-luvulla tuplasti Helsinkiä nopeammin. Vattuniemen keskuksen, Koivusaaren, Lohiapajanlahden sekä muiden pienempien, toteutumista lähellä olevien asemakaavojen seurauksena näin käy myös tulevaisuudessa. Näiden suunnitelmien päälle skenaarioissa osoitetut rajut väestönkasvutavoitteet pohjoiseen Lauttasaareen ovat kohtuuttomia”, Lauttasaari-Seuran kaupunkiympäristötyöryhmän puheenjohtaja Katri Penttinen sanoo.
Seuran mukaan meriluonto on Helsingin brändin kirkkaimpia helmiä. Kaupungin pitäisi suojella merialueitaan eikä käyttää niitä tonttimaan reservinä. Seura vaatii, että Länsiväylän ympäristössä meritäytöistä pidättäydytään kokonaan. Myös luonnonrannat ja nykyiset viheralueet- ja puistot sekä Pyrkän urheilukenttä tulee säilyttää.
Länsisatamasta Länsiväylän itäpäähän rakennettavan satamatunnelin seuraukset tulee Seuran mukaan ottaa huomioon väyläratkaisussa siten, että Länsiväylällä liikenne on sujuvaa eikä ohjaudu Lauttasaaren asuinkaduille.
Seura on kiinnittänyt huomionsa myös asukkaiden kuulemiseen. ”Osayleiskaavan tarkastelualueen asukkaista yli 80 prosenttia asuu Lauttasaaressa. Lauttasaarelaisten mielipide on otettava aiempaa paremmin huomioon kaavan jatkovalmistelussa”, Penttinen toteaa.
Nyt avoinna olevassa kaupungin toteuttamassa verkkokyselyssä on Seuran mukaan kytketty asioita toisiinsa siten, ettei yksittäisiin keskeisiin kysymyksiin, kuten Länsiväylän liikenneratkaisuun, asukasmäärän lisäykseen tai meritäyttöihin, voi ottaa helposti kantaa. Aidon asukasmielipiteen kaupunki olisi saanut tilaamalla tutkimuslaitoksen toteuttaman otantatutkimuksen kaupunkilaisten mielipiteistä, kuten Seura on Lauttasaaressa tehnyt.
Länsiväylän osayleiskaavan asukastilaisuus Lauttasaaren yhteiskoulun Julius-Salissa keskiviikkona 12.10. kello 18 alkaen. Sisäänkäynti pääovesta.
Länsiväylän skenaariokyselyyn voi vastata 20.10. asti
Lauttasaari-barometri (Taloustutkimus Oy) kertoo lauttasaarelaisten suhtautumisesta alueeseensa ja sen kehittämiseen.