Lauttasaari-Seura

Lykin halli valmistuu marraskuussa – koulussa useita remontteja samaan aikaan

Lykin rakenteilla oleva halli Isokaarella. Kuva loppusyksyltä. (Kuva: Johannes Suhonen)

Lauttasaaren yhteiskoulun uuden liikuntahallin valmistumispäiväksi on tällä hetkellä ilmoitettu 4. marraskuuta. Alun perin valmista piti olla nyt keväällä. Muutaman kuukauden viivästyminen alkuperäiseen aikatauluun johtuu urakan alkuvaiheessa kesällä 2018 ilmenneistä betonielementtitoimitusten viivästyksistä. Rakentaminen on jatkunut siitä eteenpäin normaalisti eikä kummempia yllätyksiä ole tullut sen jälkeen vastaan. Koulussa on alkanut myös putkiremontti, jonka on määrä valmistua opetustilojen osalta 7. elokuuta mennessä ja vanhan liikuntasalin ja uimahallin osalta 30. elokuuta mennessä. Kesällä uusitaan myös koulun sähköpääkeskus. Kunnostus- ja rakennustöistä huolimatta opetusta varten ei tarvita väistötiloja. KP

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.