Marttojen Larusukka on kunnianosoitus kotisaarelle

Lauttasaaren Marttojen uusi Larusukka on enemmän kuin villasukka. Se on kunnianosoitus merelliselle Lauttasaarelle. Saaren oma sukka tulee myyntiin Lauttasaari-päiville.

Elina Helin, Marja Rahikainen, Lauttasaaren Marttojen puheenjohtaja Maiju Helin ja sukkasavotta. Lauttasaaren Martat ovat suunnitelleet Larusukan, joka tulee myyntiin Lauttasaari-päiville.

Larusukassa näkyvät meri ja lokit.

 

TEKSTI ja KUVAT Katja Pesonen

Kun Lauttasaaren Martat juhli viime vuonna 80-vuotista taivaltaan, syntyi ajatus omasta tunnussukasta. Perustettiin työryhmä, joka alkoi pohtia, millainen sukka kuvastaisi juuri Lauttasaarta. Vastausta etsittäessä ei tarvinnut lähteä merta edemmäs.

”Mietimme, mikä yhdistää kaikkia lauttasaarelaisia ja mikä erottaa Lauttasaaren muista kaupunginosista. Sehän on tämä ympäröivä meri ja saaristoluonto”, kertoo työryhmässä mukana ollut Elina Helin.

Ensimmäiset ideat eivät kuitenkaan päätyneet valmiiseen malliin. Pöydällä kävivät esimerkiksi ankkurit, purjeveneet ja muut merelliset symbolit.

”Kyllä ne kaikki jotenkin mereen liittyivät, mutta halusimme tehdä sellaisen sukan, joka on nimenomaan Marttojen oma. Emmehän me ole mikään purjehdusseura”, Marja Rahikainen naurahtaa.

Lopulta malliin jäivät meren aallot ja lokit sekä tummansininen ja vaaleansininen väritys.

Larusukka tulee ensimmäistä kertaa myyntiin Lauttasaaren Marttojen kojulle Lauttasaari-päivillä 29. elokuuta.

Yhteinen aivoriihi

Marttojen kuuden hengen villasukkatyöryhmässä kehitettiin mallia yhdessä. Ideoita heiteltiin puolin ja toisin, tehtiin mallisukkia, kokeiltiin mikä toimii ja muutettiin taas. Tammikuusta asti sukkaa on oikeasti työstetty.

He halusivat mallista sen verran yksinkertaisen, että sitä voivat aloittelijatkin kutoa. Tarkoitus kun on tehdä niin paljon sukkia Lauttasaari-päiville kuin rahkeita riittää ja siksi mukaan neulontatalkoisiin haluttiin mahdollisimman paljon saaren Marttoja myös yhdistyksen himokutojien lisäksi. Tarkkaa tavoitemäärää debyyttipäivälle ei ole asetettu, mutta sukkia valmistuu tasaiseen tahtiin.

”Kymmenissä mennään jo”, Helin kertoo.

Hän sanoo, että sukkia saatetaan antaa myös esiintyjille ja luennoitsijoille kiitoslahjoiksi.

”Aikaisemminkin olemme antaneet villasukkia, mutta nyt voidaan antaa ihan omat Lauttasaaren Marttojen Larusukat”, Helin hymyilee.

Hän ja Rahikainen vinkkaavat, että he voivat tehdä sukkia myös tilauksesta ja eri väreissä.

Lauttasaaren Martat on kaikille avoin yli 80-vuotias, monipuolista toimintaa tarjoava yhdistys. Toiminnan historiasta ja tulevaisuuden suunnitelmista voi lukea historiikista, jota on myynnissä Lauttasaari-päivän myyntikojulla. Uudet jäsenet ovat aina tervetulleita. Lisätietoa lauttasaari.marttayhdistys.fi

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.