Lauttasaari-Seura

Melua meren yli: betonielementtien liukuvaluja työstetään Länsisatamassa

Jätkäsaaren lounaiskulma. Työmaa-alue on rajattu punaisella.

YIT Infra tiedottaa tekevänsä Länsisataman eteläkärjen kenttälaajennusurakkaa. Länsisataman kärki kasvaa vielä noin sata metriä merelle päin.

Osana hanketta Neptunuksenpuistossa sijaitsevalla työmaan tukialueella ovat käynnistyneet betonisten laiturielementtien liukuvalut.

Urakan ensimmäisessä vaiheessa valmistetaan 67 teräsbetonista tukimuurielementtiä, joiden korkeus on 14 metriä, paino jopa 250 tonnia. Teräsbetonirakenteet valetaan valmiiksi tänä vuonna ja ne asennetaan paikalleen kesällä 2026.

Valuja tehdään viikon 48 loppuun mennessä yhteensä kuusi. Yhden valun tekeminen kestää noin 85 tuntia. Valujen pitkäkestoisuuden vuoksi työmaalla voi esiintyä poikkeuksellista liikennettä ja melua myös ilta- ja yöaikaan.

PS

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.