Lauttasaari-Seura

Merivesi tulvi paineviemärin työmonttuun

Vasta järeät työkoneet ja sukeltaja saivat tiivistettyä merenalaisen maakerroksen, jotta vesi saatiin pumpattua porausmontusta pois. Suojaputken hitsausta ja porausta voitiin sen jälkeen jatkaa. (Kuva: Kari Kemppinen)

TEKSTI Kari Kemppinen

Lauttasaaren itärannalla, Kokkapuistossa, kairataan uutta paineviemäriputkistoa, joka tulee kulkemaan pitkin Lauttasaarenselkää Lauttasaaren ja Lapinlahden siltojen alitse Rajasaaren rantaan, ja siitä edelleen Viikin puhdistamoon. Nykyinen viemärilinjaus siirretään Hernesaaren uuden asuinalueen maantäytön ja junttauspaalutuksen tieltä.

Uuden putkiston asentajat taisivat löytää Bertaksen kantatilan laiturialueen vanhan merkkikiven, josta aikoinaan seurattiin vedenkorkeuden muutoksia. Iso kivi näet rikkoi toisen porattavan putkilinjan maakerroksen. Sen seurauksena merivesi nousi työmonttuun ja keskeytti työskentelyn etenemisen pariksi viikoksi.

Viemäriyhteys rakentuu kahdesta merenpohjaan laskettavasta rinnakkaisesta teräsputkesta, joiden sisälle tulee pienemmät putket, ja niiden sisälle varsinaiset muoviputket. Uuden paineviemärin pitäisi valmistua syyskuun lopussa.

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.