Mimmit peinttaa sähkökaappeja

Mimmit peinttaa -konsepti maalaa pian saaren sähkökaappeja. Pari viikkoa sitten ne pestiin ja pohjustettiin yksiväriseksi. (Kuva: Mimmit Peinttaa)

Lauttasaaren nuorisotalon yli 14-vuotiaat tytöt ja naiset alkavat maalata saaren Helen sähköverkon jakokaappeja 9.-10. kesäkuuta. Yhteensä niitä maalataan 15, nyt keväällä 11. Kyse on Mimmit peinttaa -katutaiteen tapahtumakonseptista, joka nostaa esiin taitavia naistaiteilijoita. Maalauksilla pyritään tuomaan hyvää mieltä ja positiivisuutta harmaaseen katukuvaan. Hankkeesta vastaa Rosa Kivinen, joka toimii myös työpajan vastaavana tuottajana ja ohjaajana  yhdessä Nora Helsingin kanssa. Tunne- ja tietoisuusohjaajana ja maalausten aikaan apuohjaajana toimii Anu Ahonen.

Mukana on 15 lauttasaarelaista. Jokainen suunnittelee kaappinsa itse työpajassa, jossa myös tutustutaan katutaiteen tekniikoihin, kuten spraymaalin käyttöön ja sapluunatekniikoihin.

Mimmit peinttaa -päätapahtuma järjestetään elokuussa 2018 Helsingissä jo neljättä kertaa. Tällä kertaa Vuosaaressa.